Ei siellä istu taivaan lintukaan

 

   Haluan kertoa miehestä Taavi, Taavi Hälppänen, niin kuin hänen nimensä oikeasti oli. Takatukka Taaviksikin häntä on sanottu, mikä tietenkin oli varsin osuva nimitys hänestä. Hän ei halunnut koreilla ulkomuotinsa kanssa.  Parturi oli hänelle monesti aivan vieras asia. Ei hän siellä halunnut käydä ja siksi tukka kasvoikin takaa välillä varsin pitkäksi.

Sama oli vaatteiden kanssa. Työvaatteet olivat hänellä melkein aina päällä. Ehkä sen tähden, kun hän oli erittäin kova tekemään töitä. Sen oli huomannut myöskin työnantajakin. Ylitöitä oli useasti ja niiden tekemiseen ei tahtonut löytyä kuin Taavi. Hän oli aina valmis, kun töitä piti tehdä.

Oli Taavilla vaimokin, mutta ei samoja harrastuksia tahtonut löytyä molemmille. Taavi paiski töitä töissä ja kotona. Ja niinpä vaimo saikin istua kotonaan yksin. Ainoa viihde hänellä oli, kun sai katsoa televisiota ja kutoa villasukkia.

Näin päivät kuluivat vuodesta toiseen. Monesti yrittivät työkaverit saada Taavia lähtemään, vaikka kalareissulle tai firman pikkujouluihin, mutta ei Taavi sellaisiin lähtenyt. Töitä vain hän halusi tehdä. Ja Taavin vaimo Ingrit, oli hiljainen ja hän oli jo tyytynyt kohtaloonsa. Taavi kömpi hänen vierelleen illalla myöhään ja välillä jo yönkin puolella, ei siinä enää rakkauden asioista voinut puhua eikä loihtia mitenkään esiin. Niinpä heillä ei ollut lainkaan lapsia. Sellaiset hetket olivat joskus nuoruudessa, kun vierekkäin oltiin sängyssä ja tehtiinkin jotain, mistä olisi hyvin lapsikin saanut jo alkunsa, mutta ei se vaan silloin onnistunut.

Taavi asui vuokralla eräässä Uudemmaan läänin kaupungissa. Ja eihän hän kotonaan voinut autoja korjailla, sillä sehän oli tietenkin kielletty. Mutta hän oli vuokrannut läheltä pienen hallin, johon juuri pari autoa mahtui kerralla sisään. Siellä sitä työtä oli, välillä liiankin kanssa. Ei sitä kerinyt juhlimaan tai kalalle lähtemään. Juhlikoot ne, joilla on siihen aikaa, kertoi Taavi. Minulla menee näiden töiden kanssa kuitenkin kaikki aika.

Näillä opeilla mentiin, jotka heillä juuri nyt oli. Ei se kuulemma tarvinnut mitään sen kummempaa.

Kuitenkin Taavi oli jo yli 50 vuotta vanha. Hän ajattelikin, että mitä hän tekisi, kun eläkkeelle joutuisi. Ei mitään tekemistä tuntunut vain löytyvän. Ei hänestä olisi vaimonsa kanssa lenkillä käymään tai muuten vaan kävelyllä käymään.   Ja  onhan hän pärjännyt nytkin, ilman minun kävelyttämistä. Autojenkin korjaukset muuttuvat, kun pitäisi saada niin paljon mittareita ja muita testi laitteita. Muutamia autoja vielä kylillä liikkuu, joita pystyy vanhoilla taidoilla vielä korjaamaan. Mutta sen jälkeen tämä auton korjaus pitää lopettaa. Mutta mitä minä tekisin. Taavi vaipui taas ajatuksiin.

Taavista tuli aika nopeasti sellainen ajatteleva Aatu. Hän paini tämän ajatuksen kanssa, aina kun vain siihen oli mahdollisuus. Se kuitenkin oli selvää, että hän ei halua kotona istua, jotain muuta piti keksiä.

Sitten hän keksi erään ajatuksen, – olisiko viinasta apua? Tätä ajatusta piti pohtia tarkemmin. Taavi jäikin pohtimaan ajatusta hiukan syvällisemmin. Kuitenkin tämä viina oli varsin uusi asia. Hän kun ei ollut koskaan mitään alkoholia edes maistanut. Olisiko minun nyt kuitenkin kokeiltava ensimmäinen kerta tätä ainetta, joista kaverit aina puhuvat. Ehkä kuitenkin on jätettävä Ingrit tämän ajatuksen ulkopuolelle, enhän kuitenkaan yleensäkään hänelle paljonkaan puhu. Nyt on vain pullo haettava Alkosta.

Tämän jälkeen tuntuikin menevän kaikki ajatukset aivan nappiin. Hänhän voisi ryypätä omassa hallissaan. Sinne ei tule kukaan häntä häiritsemään. Ei vaimo, eikä kaverit. Oli torstai, kun Taavetti lähti töiden jälkeen viinakauppaan.

Taavi pysäköi autonsa hiukan kauemmaksi viinakaupan ovesta. Hän ajatteli, ettei nyt sattuisi kukaan tuttu turhaan häntä näkemään, tulisi vain turhia juttuja. Sitten hän käveli kohti viinakaupan ovea, samalla katsellen sivuilleen, ettei kukaan tuttu vain olisi siellä sattumoisin samaan aikaan. Ketään tuttua ei näkynyt ja hän samalla tempaisi viinakaupan oven auki. Nyt hän oli sellaisessa paikassa, jossa ei ollut koskaan ollut. Nyt pitäisi vain löytää sellainen pullo, joka saisi ajatukset liikkeelle. Ensin hän katseli punaisia ja keltaisen värisiä pulloja. Mutta ajatteli, että taitavat olla vain jotain marjamehua. Kai se kirkkaan värinen pullo on kuitenkin sitä parasta. Hän otti kaksi Koskenkorvan nimistä pulloa ja suunnisti kassaa kohden. Taavi piti pullojaan kädessä ja kun hänen vuoronsa tuli, pyysi kassaneiti laittamaan pullot hihnalle. Taavi vain kyseli, että enkö voisi kuitenkin pitää pulloja kädessä, samalla hän katseli ympärilleen, onko tuttuja lähellä. Neiti kuitenkin pyysi toistamiseen Taavin laittamaan pullot hihnalle. Laittoihan Taavi pullot hihnalle, kun neiti jo korotteli ääntään. Mutta pullot eivät mahtuneet Taavin taskuihin. Hän pyyteli neidiltä, olisiko jotain kassia nopeasti. ”Olkaa hyvä, ja ottakaa täältä hihnan päästä kassi. Se sitten maksaa myös”. Taavi haki kassin ja sujautti pullot nopeasti kassiin. Neiti oli käsi suorana, odotellen rahaa kassista. Rahan sai neiti ja Taavi nopeasti kiiruhti ovesta ulos, kohden autoaan.

Kaikki onnistui hyvin ja Taavi ajeli hallinsa ovelle. Pullot hän piiloiti hallin nurkkaan. Ehkä hallissa piti hiukan laitella paikkoja kuntoon huomista varten. Niinpä hän lakaisi lattian myös pienen toimistokopin lattian. Sitten hänelle tuli vielä mieleen, että voisihan sitä lattiaakin hiukan pestä, olisi se sitten siistimmän näköinen. Siinä sitten kasteltiin lattia ja heitettiin pesuainetta sekaan. Seuraavaksi sai kyytiä harja. Lattia puhdistuikin kovaa tahtia, olihan Taavetti kuuluisa työn nopeudesta. Ja mitä teki, niin se oli hyvin tehty.

Lattia oli puhdas, ja siinä samalla oli siivottu pieni konttoripöytä ja tuolikin. Nyt tänne kelpaa tulla, vaan ei ollut oikein autoja enää, mitä korjaisi.

Nyt sitä voisikin lähteä jo kotiin, kun kellokin lähentelee puolta yötä.

Perjantai päivä oli aika pitkä töissä. Taavi ajatteli sitä iltaista viinan juontia, ja syntyykö hänen ajatuksissaan mitä sellaista työtä, jota voisi alkaa tehdä, kun eläkkeelle töistä potkivat. Senhän ei tarvitse olla työtä, vaan harrastuskin käy. Kunhan on vain jotain tekemistä.

Kellon isoviisari pyörähti ylös ja vapaus alkoi. Nyt kiireesti hallille ja auto sisään. Vain pieni lamppu palamaan, niin ei kukaan oivalla hänen olevan siellä.Hallille saavuttuaan hän lorautti kupin täyteen Koskenkorvaa. Sitten vapisevien käsien nostamana kahvikuppi kohti huulia, ja kunnollinen ryyppy kupista. Sitten tuli hiljaista, Taavin seistessä huulet yhteen puristettuna paikallaan pöydän vieressä. Kunnes hän nielaisi suunsa tyhjäksi ja juoksi kovaa huutaen keittiön raanan alle ja lorotti vettä suuhunsa. Taavi nosti päänsä ylös ja sanoi pienellä kainoudella ”perkele”. Olisiko siihen pitänyt laittaa jotain sekaan. Mitä siihen nyt laittaisi, että se tulisi makeammaksi. Jos siihen laittaa vettä ja sokeria. Sitten taas kokeiltiin. Nyt ei mies enää lähtenyt vettä suuhunsa työntämään, mutta irvisti kyllä aika pahanmoisen irvistyksen.  Ehkä se nyt vielä jossain vaiheessa alkaa maistumaan. Niin tietenkin kävikin. Viina tuntui maistuvan ja Taavetille tuli mukava kevyt olo. Häntä alkoi jututtamaan, hän keskusteli itsensä kanssa ihan oudoistakin asioista. Ja sitten taas naurettiin jutun päälle. Näin jatkui Taavetin illanvietto, ja häntä alkoi jo harmittamaan, kun ei ollut Koskenkorvaan ennen törmännyt. Tästähän tulee iloinen, kiva mieli.

Taavetilla alkoi jo väsymys painamaan ripsiä alaspäin. Hän nukahteli välillä, ja kun heräsi, hän muisti, että jotain asiaa piti ajatella. Viimein se asia pyörähtikin mielessä, kun hän seuraavan kerran heräsi. Minun piti miettiä, mitä alan tekemään, kun jään eläkkeelle. Alanko juomaan Koskenkorvaa, tämä juttu on hyvä, vaikka se voisi kyllä tulla kalliiksi. Ehkä minun pitää miettiä asiaa vielä uudelleen. Ehkä torkahdan hetkeksi ja mietin sitten asiaa uudelleen.

Ja niin torkahti Taavi uneen. Mutta sitä ei Taavi tiennyt, että kun humalassa nukahtaa, niin yleensä sitä nukutaan kauan. Ja niinhän siinä kävi, nytkin. Mies heräsi hallinsa lattialta kylmissään. Hän koitti hamuilla kädessä olevaa kelloa, mutta näkykyky oli vielä samea. Viimein kuitenkin hän alkoi tavoittamaan näkökykynsä takaisin. Hän katsoi kelloaan pitkää, käykö tämä, mitä tämä oikein näyttää. Näyttääkö kello olevansa jo kaksitoista. Voihan per***e. Nyt pitäisi päästä Ingritin luo jotenkin. Taavetti oli mokannut. Hän koitti kävellä mutta päässä tuntui olevan hirveä jytinä. Eikä askeleetkaan tuntuneet vielä kovin varmoilta. Enhän minä voi vielä autoakaan ajaa. Nyt pitää alkaa miettimään asiaa taas uudelleen.

Taavi kävi vanhalle sohvalle loikoilemaan, ja koitti ajatella. Pitäisikö minun soittaa vaimolle ja vaikka vähän valehdella. Mitä hittoa minä oikein keksin.

Aikansa oli mies miettinyt kohtaloaan. Monta kertaa hän oli ottanut vanhan puhelimen kahvasta kiinni, soittaakseen vaimolleen, mutta laskenut se takaisin. Niin pelotti miestä nyt.  Enkä, jos otan oikein vähän sitä juomaa, jos se vaikka auttaisi. Niinpä hän lorautti pienen tipan kirkasta juomaa mukinsa pohjaan ja päälle vähän vettä. Kupillisen hän joi kahdella kulauksella loppuun. Sitten taas istuttiin ja kuulosteltiin kuntoa. Se alkoikin jo auttamaan. Nyt tuli Taavista jo paljon varmempi. Hän otti puhelimen luurin käteensä ja soitti vaimolleen. Ja hän kertoi asian aivan niin kuin se oli tapahtunutkin. Ostin viinaa ja menin sitä yksin juomaan halliin. Sitten satuin nukahtamaan ja heräsin vasta nyt. Ingrit kysyi mieheltään, ”mikset tullut tänne ottamaan, ehkä minäkin olisin voinut yhden lasin ottaa. Aivan kuin iso kivi olisi pudonnut miehen hartioilta, ja hän kysyikin, että mitenköhän pääsisin sitten sinne. Vaimo ei jäänyt toimettomaksi vaan kertoi miehelleen, että minä soitan veljelleni, jos hän vaikka hakee sinut.  Hän jatkoi vielä, että jäikö sinulle sitä viinaa. Ei tainnut paljon jäädä, mutta haetaan sitä lisää.

Taavilla tuli hyvä olo, ei ollut vaimo vihainen. Samalla vaimon veli ajoi hallin pihalle. Taavi nopeasti kyytiin ja viinakauppaan. Matkalla miehet ajattelivat, että taitaa se Koskenkorva olla naiselle hiukan vahvaa, jos otat vaikka viiniä tai likööriä. Taavi oli vähän outo näiden viinojen kanssa, ja hän pyysikin vaimon veljen mukaan kauppaan neuvomaan.

Viinat oli hankittu ja samoin ruokaakin ostettu. Kyytimies oli lyönyt Taavetin käteen tulppaanikimpun, että annapas nämä sitten vaimollesi.

Auto kurvasi kotitalon pihaan ja Taavetti kantoi ostetut tavarat sisälle. Hän käveli heti vaimonsa eteen. Pyysi anteeksi ja antoi kukat vaimolle. Vaimo jäi hölmönä katsomaan miestään. Mikä sinulle on oikein tullut, anteeksi ja kukkasia. En ole koskaan tätä vielä kokenut. Nyt kävi vielä toinenkin asia, mitä ei oltu nähty kuin heidän omissa häissään. Ingrit nousi ylös tuolistaan ja halasi miestään, tämä halaus olikin pituudeltaan pitkä.

Pariskunnan välit olivat muuttuneet hetkessä erittäin läheisiksi. Tehtiin ruokaa yhdessä ja välillä halattiin. Tehtiin yhdessä lasit ja istuttiin kuistille niitä juomaan. Alkoi Taavettikin puhumaan, ja kertoi huolensa, että mitä hän tekisi, kun työt loppuvat.  Laitettiin sauna lämpiämään, ja tehtiin taas yhdet paukut. Molemmat oikein nauttivat yhdessäolosta. Tälläisiä tilanteita ei ole ollut kuin silloin nuorena, nyt tästä ei enää luovuta. Uusia harrastuksia mietittiin. Ingrit otti esiin ainakin yhden asian. Miksei tässä rivitalossa kukaan ruoki lintuja. Yhtäkään lintulautaa ei ole pihassa. Sitä päätettiin kysellä isännöitsijältä tarkemmin. Vaimo oli nähnyt televisiosta aivan viimepäivinään ohjelman, jossa vanhempi mies oli tehnyt metsään pienen lintukodon. Vanha mies istui siellä päivisin monta tuntia ja syötteli lintuja jopa kädestä. Lintuja oli montaa laatua ja olihan siellä oravakin. Niistähän voisi ottaa, vaikka valokuvia ja jos vaikka sattuisi tulemaan joitain harvinaisia lajeja, niin niistähän voisi ilmoittaa johonkin. Jotenkin alkoi jo Taavikin innostumaan tästä lintujen syöttämisestä. Mutta sauna oli lämmennyt ja nyt oli eräs jännityksen kohde tulossa. He menisivät yhdessä saunaan, koskahan näin on oikein tapahtunut.

Vielä sunnuntaikin vietettiin kahdestaan. Ainoastaan väkijuomat laitettiin pois näkyvistä. Ehkä niiden aika tulee taas myöhemmin.

Maanantaina isäntä lähti töihin, ja Ingrit päätti soittaa isännöitsijälle lintulaudoista. Hän saikin

Isännöitsijän kiinni, joka selvitteli asiaa lintuinfluenssan vaikutuksesta ihmiseen. Se on tarttuva tauti, joka leviää ihmisestä toiseen nopeasti. Ingrit koitti sanoa, että eläimiä pitää voida syöttää talvella. Eivät kaikki taivaan linnut kestä ankaraa talvea. Hän oli ottanut selvää lintulaudoista. Paras lauta on sellainen, johonka lintu ei pääse ulostamaan. Ja kun lintulaudoista pidetään huolta, niin mitään vaaratekijää ei ole. Mutta ei isännöitsijä näitä asioita halunnut kuunnella. Ingrit sanoi vielä loppuun, että en olisi uskonut, kuinka julmia ihmiset oikein ovat. Ihmiset pitää huolta toisistaan ja myöskin eläimistä pidetään huolta. Mutta ei auttanut tälle ihmiselle mikään puhe.

Ingrit oli kiukkuinen, hän jopa kyseli tutuiltaan, että kenenkä metsä tuo vieressä oleva metsä on. Hän saikin siihen vastauksen ja etsi puhelinnumeroa kyseiselle viljelijälle. oikea numero löytyi ja Ingrit neuvotteli isännän kanssa kaikista asioista mitä heillä on mielessä ja kuinka paikkaa pidetään kunnossa. Isäntä oli itsekin innokas lintujen syöttäjä omalla pihallaan. Ja hän antoikin luvan pariskunnan käydä lintuja syöttämässä. Hän pyyteli vielä, että voisiko hän käydä joskus itsekin katsomassa tätä paikkaa. Näin sovittiin asiat.

Taavi tuli töitä ja siinä yhdessä, kun ruokaa laitettiin, Ingrit kertoi tapauksesta miehelleen. Taavi oli toisaalta vihainen vuokra yhtiön kiellolle. Nythän me voidaan laittaa, vaikka riistakamera sinne puuhun kiinni, niin nähdään, mitä kaikkea eläimiä siellä liikkuu. Isäntä oli ehdottanut, ettei puhuttaisi muille tästä syöttämisestä. Ja kun lähdette metsään, niin menkää aina eri kautta, silloin ei kukaan hoksaa teidän puuhistanne mitään.

Ruokailun jälkeen lähtivät Ingrit ja Taavi kävelemään metsään. Metsä tuntui olevat erittäin kiinnostava kohde. Siellä oli helppo kävellä, sillä omistaja oli pitänyt metsää siistinä. He löysivätkin hienon paikan, missä voisivat lintuja syöttää. Kaksi isoa kuusta ja niiden ympärillä pieniä kuusia. Keskelle jäi aika suuri alue, jossa oli kiva katsella lintujen syövän automaateista. Kaikki odottelu alkoi saamaan molempien mielessä kovin kiireisen ajattelun. Nyt ensin halattiin, ja välillä naurettiin ja välillä taas suunniteltiin syöttöpaikkaa.

Syksyn lähestyessä, kun Taavettikin oli jo eläkkeellä, oli pariskunta saanut itselleen hienon harrastuksen. Pakkanen ja jo ensimmäinen lumisade käynnisti automaattien täytön. Heillä tuntui olevan nyt oiva harrastus. Jo kahden kuukauden jälkeen, kun he hiipivät lähelle syöttöpaikka, huomasivat he syöttöpaikalla olevat jo useita lintuja. Automaatitkin olivat melkein tyhjiä.

Siitä se sitten lähti. Kerrotaan, että heidän yhteinen harrastus on laajentunut. Heillä on jo kolme paikkaa, joita he hoitavat. Kaikki toimii hyvin ja valokuviakin on saatu. Ensimmäisessä paikassa ovat linnut kesyyntyneet jo paljon. Ei sieltä lähde montaakaan lintua pois kun, menemme lisäämään siemeniä. Ja on niitä lintuja seissyt jo meidän olkapäillä ja hatun päällä. Kumpa olisimme keksineet tämän syöttötyön jo aikaisemmin. Niin muuttui pariskunnan elämä täysin, he olivat löytäneet toisensa ja mukavan harrastuksen.

 

 

piki

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *