Author Archive

Suomesta tuli villilänsi

sunnuntai, 29 toukokuun, 2022

  Kaikki ihmiset eivät tästä ole koskaan kuullutkaan. Mutta mulla siitä oli aika paljon tietoa. Siksi haluaisin siitä kertoa. Monet tietenkin ajattelee, et ei taida kaveri oikein tajua, mitä kirjoittaa. Tai onkohan sillä kaikki kotona. Mutta kuitenkin näin oli asiat. Haluankin siitä kirjoittaa, että tulisi kaikille se selväksi. Tämähän on suojattu asia mutta mulla on niin pieni lukija porukka, että voin tätä asiaa hiukan valoittaa. Toivon että ei näistä asioista enempää puhuta, olisi mullakin kuitenkin vielä hyvät vanhuusvuodet.

  Kaikkihan lähti Pohjanmaalta. Siksi että ihmiset tahtoivat syödä leipää. Siellä sitä oli tasaista peltoa, ja tilaa minne jyvät piilottavat. Ja viljaa nousi maan pinnalle. Ukot rakastelivat vaimojaan, koska piti saada työntelijöitä. Monessakin paikassa oli lapsia kymmenenkin, mutta kovin harvakseltaan he kykenivät vanhempia auttamaan. Ensimmäiset vuodet menivät siinä, että piti sen uuden rengin haaroja putsaa. Ja siinä oli se vaimo pois kaikesta töistä. Sitten kun alkoi tämä uusi renki jo kävelemään, ja pysyi pystyssä viljapellolla, niin nappulan laittajaksi heinäseipääseen oli se ensimmäinen homma. Vaan hiton hidasta tämä touhu oli. Ei tästä hanki sen enempää, vaikka tehtäisiin vain kaksistaan töitä. Ja otettaisiin naapurikylistä jotain valmiita renkejä, jotka jo kävelevät ilman tukia, ja ovat sen verran pitkiä, että ylettyvät laittamaan ylimmäiseenkin seipään reikään nappulan.

  Kaikki asiat kulkivat niin pirun hitaasti. Sitten alkoivat miehet esittämään, että kun heillä oli niin pirusti töitä, ja akat ei teen mitään. Nyt sitten alkoi tapahtumaan. Akat suuttuivat silmittömästi. Äijillä ei ollut puhettakaan enää tulla samaan huoneeseen nukkumaan. Sitten suuttuivat äijät. Yleinen kanta oli se, että he laittavat siemenet maahan. Leikkaavat viljan ja käyttävät sen myllyllä. Eivät naisetkaan toiseksi jääneet. Kotiin tullaan aina pyytämään ruokaa ja pitää kuurata lattiaa, kun eivät teidät sylet aina lennä sylkykoppiin. Puhdastakin pitää olla. Teidän kalsareitanne, saa olla aina pesemässä. Tästä se riita oli sitten valmis. Monissa perheissä mentiin mykkäkouluun. Ei siellä puhuttu mitään. Oli hiljaista ja rauhallista. Mutta kun kuukausi oli kulunut, alkoi tapahtua. Äijillä oli niin mitta täyteen, että piruuttaan hakkasivat kanoilta päitä poikki. Veivät päättömiä kanoja vaimoilleen, tee ruokaa. Äijän lähdettyä ulos heittivät akat kanat pihalle. Riidat vain kärjistyivät. Äijät olivat pulassa. Nälkä kaiversi kylkiluita ja oli muutenkin kurja olla. Vaimot eivät puhuneet ja lapset kehdoissaan vaan hymyilivät äijille. Äijät jo luulivat, että pennut osaavat jo nauraa heille. Nyt kyllä pitää tehdä sellaisia päätöksiä, että vaimot huomaavat kuka on herra talossa. Oltiin hankalien asioiden äärellä.

   Yhdellä ukolla tapahtui pääkopassaan ajatus. Jos me ukot pidettäisi pieni palaveri. Kerrohan tarkemmin, et päästään asian ytimeen. Ukko alkoi kertomaan. Muutetaan meidän touhuamme jonkin verran. Tehdään tuohon vanhalle järvialustalle toisenlainen kylä. Tehdään niin kuin länkkärikylä. Siellä olisi kapakka ja yläkerrassa muutama asunto. Siellä voisi olla sellaisia yleisiä naisia töissä, jotka auttaisivat miehiä niissä asioissa, joita miehet kaipaavat. Salin perältä huusi naisääni, minä olen samaa mieltä. Ukot raivostuivat, että miksi joku nainen on päässyt heidän palaveriinsa. Nainen vastasi, et ei mulla ollut muutakaan paikkaa mihin mennä, siksi tulin tänne. Sun pitää lähteä täältä pois huusi joku äijä. En mi mihinkään lähde, sillä täällä on miehiä, josta minä pidän. Minä pidän miehistä, sillä saan niistä jotakin iloa. Miehet alkoivat supattaa, et olisiko tämä nainen myöskin mukana, vai tuliko se viemään heidän ehdotustaan vaimoille. Minä en teidän vaimojanne tunne, haluan vain saada teiltä jotain hyvää, miehet pitävät minun hengissä.

  Miehet olivat ymmällään ja mutisivat hiljaa. Kun lopulta tämä kaveri, joka oli kutsunut kaikki miehet kokoon ilmoittavat. Näin minä asian ajattelin. Kyllä tämä nainen oli oikeassa. Ajattelin näin, että kun rakennamme sellaisen pienen tilan, aivan kuin villinlännen kaupungin. Siellä tietenkin pitää olla jokin kapakka. Yläkerrassa muutama huone, jossa kukin voisi käydä nukkumassa välillä. Alakerran saluunassa saisi viinaa ja jotain syötävää. Sitten kun tuntuisi siltä, että haluaisi päästä, vaikka nukkumaa tai tekemään jotain muuta kivaa, niin mukaan voisi lähetä baarista jokin nainen. Minusta nukkuminenkin sujuisi kovin helposti kahdestaan. Ainakin paremmin kuin meidän omassa                                        koittivat ajatella tällaista vierasta asiaa. Joku tyhmempi jo huusi, et mitäs ne meidän vaimomme. Mitä me niillä tehdään. Nythän joudutaan nukkumaan keittiön penkillä. No kyllä kai he joskus huomaavat, etteivät ole niin tärkeitä, kun itse luulevat. Ajatus tuntui sangen hyvältä. Tehtiin pieni toimikunta, aivan vain neljä, viisi ukkoa ja kehitellään tätä asiaa. Se nainen, joka oli jotenkin päässyt salaa tähän kokoukseen, huusi. ” Minä haluun päästä tähän toimikuntaan myös mukaan”. Pieni hämmennys kävi äijien mielessä. Tuli pieni hiljaisuus, koska äijät eivät oikein osanneet päättää miten asiassa edetään. Lopulta tänä asiaan perehtynyt ukko osasi viedä asiaa eteenpäin. Minun mielestäni tätä naista voisimme pitää asiantuntijana.

  Toimikunta tehtiin ja tämä yksinäinen nainen pääsi mukaan. Sehän oli kuitenkin aivan luonnollista. Pitäähän siellä olla joku nainenkin koska naisia on kuitenkin siellä töissä. Ukkojen mielessä nyt tuntui asiat menevän oikeaan suuntaan. Taas me olemme vallan kahvassa kiinni.  Äijät marssivat kukin omaan kotia kohden. Nukuttiin keittiön penkillä, vaimot nukkuivat pehmeiden peittojen alla ja olivat onnellisia.

  Aamulla kun herättiin, ja tehtiin jotain työtä. Se oli sellainen hämäysliike, että vaimot huomaavat, että töitähän nuo meidän ukkomme tekevät. Kuitenkin heitä hämäsi sellainen seikka, että miten ne jaksavat, kun eivät syö. Heillä oli aivan hyvä syy tähän olettamukseen. Kotona kun ei syöty, niin piti olla toinen paikka, jossa pystyi syömään. Tämä miehistä tykkäävä nainen, joka pääsi tähän toimikuntaan mukaan, oli keksinyt aivan hienon ruokapaikan. Miehet kun kokoontuivat länkkärikaupunkia tekemään, nainen hoiti pientä purtavaa omalla hienolla tavalla. Naapuri- kunnassa löytyi sellaisia ukkoja, jotka aivan pienelläkin hyväilyllä antoivat aika isojakin ruokamääriä tytölle palkaksi. Ukot olivat täysin tämän uuden länkkäri kaupungin kannalla. Töitä paiskittiin ja kohta oli saluuna valmis. Tietenkin sitä piti jotenkin kokeilla, oliko tämä sitä mitä haettiin. Niin tietenkin tehtiin. Tietenkin yläkerran sängyistä puuttui vielä pahnat, mutta kokeiltiin kuitenkin. Toimikunnan tyttö, oli saanut muutaman vieraan tytön tulemaan tänne länkkärin kaupunkiin.

  Ukkoja kokoontui siihen omaan länkkäri kaupunkiin. Eiväthän he voineet tietää, mitään länkkäri kaupungista tehdään, koska he eivät olleet koskaan käyneet missä elokuvissa. Mutta eiköhän asiat siellä luonnollisella tavalla etene. Ukot tuntuivat olevan aika jännittyneitä. Kuitenkin tämä oli heille aivan uusi asia. Ei heillä ollut ennen kuin oma vaimo, jonka kanssa oli peiton alla tehty salaisia asioita. Jotka kuitenkin olivat sangen kivoja asioita. Mutta mitä nyt, jos joutuu naisen kanssa menemään yläkertaan ja siellä ei ole vielä peittoja, miten tätä voi tehdä salassa. Kesällä kun on yölläkin niin valoisaa. Pohdittavaa oli taas miehillä.

  Ensimmäinen ilta tuli vastaan, ja ukkoja jännitti. Muutama oli jo ottanut viinaa, kun jännitys oli heidän kohdalla noussut jo ääripisteeseen saakka. Illan mittaa he alkoivat vapautumaan. Nämä viinaa ottaneet miehet alkoivat pussailemaan naisia. He vapautuvat huomattavasti ja tulivat rohkeammiksi. Muutkin ukot alkoivat juoda viinaa ja kohta saluunassa oli jo oikein kunnolliset pirskeet. Riitaakin tahtoi naisista tulla. Naisia ei riittänyt jokaiselle, piti tapella, kuka naisen saa. Naisia oli vain viisi ja miehiä kuitenkin kymmenen. Suhdeluku ei ollut aivan hyvä, se piti korjata mahdollisimman pian. Miehet komennettiin saluunan yhteen nurkkaan. Siellä pohdittiin uusia sääntöjä, kuinka voisimme pitää riidattoman yhteisön. Tietenkin sänkyihin piti saada kankaat ja pahnoja pehmusteeksi. Sekä tietenkin peitot, että voisimme rakastella luonnollisesti salaa. Kukaan ei saisi omistaa naisia, sillä naiset kuuluivat kaikille. Ja naisilla oli muutakin työtä, sillä he pitivät puhtaudesta huolta, samoin ruuan valmistuksesta. Pitikö naisille antaa palkkaa, puhtaudesta, ruuasta ja miesten hyväilyistä. Miehet olivat kummissaan, kun ei omakaan vaimo koskaan pyytänyt mitään rahaa. He tuntuivat olevan vain hyvillään, kun saivat filttiseksiä ja ruoka maistui. Meidän on koottava yhteistä rahaa. Omalta tililtä ei oikein voida ottaa, kun säästökirja on vaimon laukussa ja hän on yleisesti käynyt kauppareissut.

  Nyt tuli taas miehille pohdittavaa, meidänkö pitäisi rahaksi alkaa. Taitaisi olla helpompi ryöstää moiset pennoset. Ryöstää, ajatteli eräs äijä. Miten ja mistä me voisimme ryöstää? Pieni äijäporukka kokoontui taas saluunan nurkkaan, ja pohdinta alkoi. Pitäisikö meidän laittaa jokin naamari naamalle ja jokin pitkä takki päälle. Mutta meidän pitää kyllä päästä äkkiä karkuun, ettei ryöstetyksi tuleva löydä meitä. Onhan meillä hevosia. No kyllähän se oudolta tuntuu asukkaista, jos me ratsastelemme hevosilla kylillä, kun ei koskaan olla ennenkään ratsastettu, eikä kukaan ratsasta muutenkaan. Mutta näin kuitenkin ajateltiin tehdä. Käymme ryöstöreitillä kolmistaan. Hevoset jätetään läheiseen metsää ja yksi vartioi hevosia. Kaksi lähtee tarkastamaan kävellen, mistä löytyisi joku ryöstettävä. Naamari naamalle, pitkä takki päälle jo joku lupasi ottaa haulikon mukaan. Ammukset kuitenkin jätetään pois. Kyllä siinä pelästyy ihminen, kun vähän vain näytetään pyssyn piippua. Asia tuntui tulevan selväksi, sillä tänä iltana teemme jo ensimmäisen ryöstön. Muut jäivät jännittyneinä odottamaan, kunnes ryöstäjät saapuvat takaisin. Ja onko heillä rahaa, vai mitä sitten tehdään.

  Saluunassa olivat kaikki jännittyneitä. Jopa nämä ilonaisetkin ottivat hiukan väkeviä. Kuinka tämä voi jännittää niin kovasti, et tätä kyllä pitemmän päälle kyllä jaksa. Pitää löytää jokin rehellinen keino millä rahaa saisimme kokoon. Taas selvemmät kokoontuivat saluunan nurkkaan selvittämään, mikä olisi sellainen rehellinen työ, josta saisimme rahaa. Ei voida ajatella, että naisille tulisi tänne vieraita, muutenhan tämä salaisuus tulisi ilmi. Nytkin aina mietimme, koska vaimot saavat tämän saluuna jutun selville. Pohdittiin ja pohdittiin mutta ei tullut oikein mitään kunnollista hyvää juttua esille. Päätettiin palata asiaan, jos joku keksii hyvän idean.

   Miesten ollessa ryöstöretkellä, olivat muutama vaimo kokoontuneet erääseen taloon. Siellä kävi vilkas keskustelu, missä meidän miehemme ovat. Kukaan ei vielä ollut kuullut mitään. Mutta ajateltiin, että kyseltäisiin muilta naisilta, jos jollain olisi jotain tietoa, niin voisimme lähteä yhdessä hakemaan miehiä kotiin. Sillä naisillakin oli kova kaipuu, kun olivat vain lasten kanssa mutta kuitenkin oma aikuinen mies puuttui. Tuona aikana, kun ei ollut oikein puhelimia missään. Ja ei käyty missään. Naapuri oli ainut paikka, jossa käytiin yleensä kerran viikossa kylässä. Naisilla kuitenkin tuntui siltä, että olisihan se kiva, kun se mies olisi täällä tekemässä niitä miesten töitä. Ja voisimme jutella asioista. Eräskin rouva olisi jo mieheltään pyytämässä anteeksi, jos se vain jostain tulisi kotiin. Niin tuntui muidenkin naisten ajatus olevan samalla kannalla.

   Kolme miestä oli ryöstöretkellä, tai oikeastaan kaksi, sillä yksi mies naamari päässään seisoi metsässä pidellen hevosia ohjaksista kiinni. Kaksi miestä oli maantien varressa yhden ison kiven takana. Nyt siellä tuntui olevan jotain tapahtumassa. Erän nuorehko neiti käveli maantietä pitkin ja oli kohta siinä kohtaa, jossa miehet häntä odottivat. Miehet olivat kuitenkin kuiskailleet, ettei taida naisella mitään rahaa olla. Mutta päätettiin kuitenkin katsoa. Nainen oli juuri sen kiven kohdalla, kun miehet syöksähtivät tielle. ”Tämä on ryöstö, antakaa rahat meille”. Nainen pelästyi ja kirkaisi. Toinen miehistä meni naisen taakse ja laittoi käden hänen suunsa päälle. Sillä miehellä oli se haulikko takin alla, joka piteli kättään naisen suun päällä. Nainen rimpuili ja koitti päästä karkuun. Hän tunsi vain jotain kovaa reittään vasten. Luuli varmaan, että he koittavat naida häntä. Kuitenkin naisen edessä ollut mies pyyteli rahaa, mutta eihän nainen voinut mitään sanoa, kun iso käsi oli hänen suunsa päällä. Hänestä alkoi tuntua, että hän kohta pyörtyy. Lopulta naiselta pettivät jalat, ja vaipui maahan. Äijät pelästyivät ja nostivat naisen kiven taakse, jossa juuri olivat olleet itse piilossa. Naista taputeltiin poskelle ja kutitettiin nenästä, jos se vielä alkaisi elämään. Alkoihan hän elämään, kun alkoi saamaan ilmaa. Nyt miehet uudelleen kysyivät naiselta rahaa. Nainen antoi viisimarkkasen. Miehet katselivat rahaa ja antoivat rahan takaisin naiselle. Sanoivat naiselle, että ”lähde kotiin siitä”. Nainen pomppasi tielle ja lähti juoksemaan kotiin. Kotona hän itki ja kertoi isälle ja äidilleen, että kaksi miestä otti hänet kiinni. Toinen mies painoi jotain kovaa häntä vasten. Äiti pomppasi ylös ja juoksi laittamaan ulko-oven lukkoon, tänne ei kaivata sellaisia miehiä. Ensimmäinen ryöstöretki meni miehiltä aivan pepulleen. Heidän vain oli lähdettävä takaisin saluunaa kohti.

  Miehet palasivat ryöstöretkeltä takaisin saluunan pihaan. Toiset miehet ja osa naisista tulivat ovelle kuulemaan, minkälainen saalis oli tulossa. Apeat miehet istahtivat rappusille ja poistivat naamarit kasvoiltaan. ”Emme saaneet mitään, tai olisimme saaneet eräältä tytöltä viisimarkkasen, mutta ei tohdittu ottaa sitä häneltä”. Ei tuntunut ryöstöretket olevan heidän juttu. ”Onkohan meidän lopetettava tämä touhu ja palattava omien naisten luo”.

   Koko mieslauma kokoontui kapakan tuoleille pohtimaan tilannetta. ”Mitä me nyt sitten tehdään”. Miehet heittelivät omia ehdotuksiaan ilmoille. Ei oikein mitään järkevää ajatusta nämä lannistetut miehet keksineet. Kaikista ehdotuksista äänestettiin. Ylivoimaisesti voitti ehdotus, että mentäisi takaisin omien naisten luo. ”Joo olemme hävinneet tämän taistelun. Mutta koitetaan keksiä tälle talolle jotain käyttöä, ettei se ala heti hajoamaan, kun se kerran on rakennettu.” Eräs mies alkoi lausumaan uutta ehdotusta. ”Voisimmehan pitää vaikka sadonkorjuujuhlat täällä yhteisesti. Ja synttäreitä voisimme pitää, sekä häitä jos joku sattuisi naimisiin menemään. Ehkä tytöistä ei puhuta mitään”. Tyttöjen kasvoista näkyi, että he olivat nyt vuorostaan pettyneitä. He kuitenkin olivat näitä miehiä palvelleet ja pitäneet muutenkin hyvin. ”Ehkä me voisimme vaimoillemme kertoa, että meillä oli siellä muutama nainen auttamassa ruuan valmistuksessa ja siivouksessa. Ehkä me voisimme saada näitä naisia meille auttamaan, niin pääsevät omat vaimot pellolle hommiin”.

Tuo tuntui aivan loistavalta asialta. Naisten nimet kirjattiin ylös, samoin osoitteet. Näin oli päättynyt heti alkuunsa tämä villinlännen touhu. Tai ei sitä kukaan sellaiseksi edes ajatellut, koska eihän kukaan siitä mitään edes tiennyt, kun ei televisiota ollut eikä elokuvia vielä nähty näin pienellä paikkakunnalla. Mutta tänä iltana ollaan vielä yhdessä. Juodaan kaikki viinat pois, ja vietetään sellainen yhteinen kaunis ilta keskenämme. Nyt kukaan mies ei halunnut omia naisia omikseen, vaan naisten molemmin puolin oli mies, ja miehet laittoivat kätensä naisen olkapäille. Nyt pidettiin hauska ilta, jossa kaikki ystävystyivät.

  Aamulla sitten miehet lähtivät kohti omia kotejaan. Se oli kaikille sellainen vaikea hetki, jonne askeleet veivät, arkailen ja epävarmasti. Kotipihaan kun päästiin, olivat jo vaimot odottamassa rappusilla. Iloisesti vaimot juoksivat miestensä syliin jokainen omien kotien pihalla. Jälleennäkeminen oli riemukas tapahtuma. Siinä halattiin ja jopa muutama sai oikein huulilleen pienen pusun. Sitten siirryttiin sisälle, jossa pienemmän nappuloiden laittajat jo kävelivät lattialla hoipertaen. Jopa useampi mies painautui nappulan laittajan viereen ja alkoivat sopertelemaan pienelle maanviljelijällä. Sitten olikin paljon kerrottavaa. Kerrottiin saluunasta ja naisista. Monet vaimot hiukan hätkähtivät sanasta nainen. Eihän ne olleet sellaisia naisia miksi Te heitä luulette. Meidän vai oli saatava naisia mukaan, jotka siivosivat ja laittoivat meille ruokaa. Myös heitä voi ottaa meille töihin, hoitamaan taloutta niin pääsevät vaimotkin pellolle.   Vaimojen mielestä tämä oli sangen loistava ajatus. Nyt me päästään joskus pois tuolta sisältä. Kaikki tuntui kääntyvän hyväksi jokaisen miehen kotona.

  Ehkä tämä oli kaikille kuitenkin piristävä asia. Vaikka miehet kiukkuisena pois kotoa lähtivätkin. Ehkä se kuitenkin piti näin tehdä. Minä kuitenkin olisin halunnut, että suomeenkin olisi tullut villilänsi aika, itse kun tykkään siitä ajasta, tai haluan elokuvia katsella. Ehkä siellä Amerikassa siihen mentiin aivan luonnollista tietä. Suomessa olisi pitänyt tehdä nämä ryöstämiset toisella tavalla. Täällä kun ei ollut postivaunuja, jossa suuret rahat liikkuivat. Niitä oli helppo ryöstää aavikolla, kun kukaan ei ollut katsomassa. Meillä suuret rahat liikkuivat linja-autolla. Autot olivat täynnä ihmisiä, ja takapenkillä istuivat kaksi tuiman näköistä miestä, jotka kuljettivat rahaa pankkeihin. Mutta eihän matkustajat sitä tienneet.

  Näin muuttuivat asiat tuossa pienessä kylässä. Ihmiset oppivat pitämään töistään eikä kukaan enää nostanut omaa työtään paremmaksi kuin toisen työtä. Sanoisinko, että myös miehille alkoi tulla herkemmin nauru. Sitä naurettiin aika herkästi ja otettiin välillä omia vaimoja kädestä kiinni ja halattiin. Mikäs sen hienompaa on, kun yhtyä tähän.

Maanviljelijä ja sanantuoja

torstai, 6 tammikuun, 2022

Maanviljelijä ja sanantuoja

  Maanviljelijä Sulo Tulppa eleli kaukana itärajalla. Pieni oli kylä, etten viitsi edes sitä sanoa, vielä naurettavan tuntuinen nimikin sillä oli. Olkoon se nimi, kun sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.

  Eipä ole oikein Sulollakaan paljonkaan tekemistä tämän asian tiimoilta. Kyllä hän töitä teki, ja paljon tekikin nuorempana. Nyt työnteko on jäänyt jo vähäiseksi, kun hän on huomannut, ettei sitä rahaa tule sen enempää tekee sitä tai ei tee. On yksi lehmä miltä saa maitoa ja koira mille hän joskus jonkun sanan laittaa mutta harvemmin. Vaan työnteko on jäänyt nyt vähäiseksi. Joskus oli sitä kyllä tehnyt. Nyt eivät jäsenet tahdo enää kestää. Kädet särkee ja vihoittelee, muutenkin koko yläkroppa ei tunnu lainkaan omalta. Aivan kuin nahan sisään olisi työnnetty liian suuri vartalo. Hän on hajonnut, on mennyt rikki, mies on särkynyt. Oli nuorempana kysynyt yhdeltä naiselta, joka oli tälle kylälle eksynyt jostain syystä, että halusiko tulla asumaan hänen luokse. Nainen katsoi Suloa, naurahti ja jatkoi matkaa. Siihen jäi Sulolta kysymiset, mutta ei sillä kylällä enää naisia muutenkaan näkynyt, eikä oikein ketään. Se kylä oli vain hylätty ei siellä ollut oikein kunnollista tietäkään. Mutta Sulolla oli nuorempana hevonen, Jeppe oli sen nimi. Sillä Sulo teki kaikki matkat, joita hänen tarvitsi tehdä, muuten oltiin kotona. Eihän se helppoa ollut elää yksinään. Mutta minkäs teet, ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Mutta ei hän paljonkaan tarvinnut, vähällä hän toimeen tuli.

Ei ainakaan vielä tarttunut

Mutta mennään toiseen asiaan koska pitäähän naisistakin puhua. Eräs Elvi oli muuttanut naapurikylään toisen perheeseen, jossa oli tarjolla opiskelupaikka. Elvi Ronkainen oli viimein saapunut tähän perheeseen, jossa oli juuri esittelyt meneillään. Ei ollut iso tämäkään talo. Mutta jotain toimintaa täällä vielä oli. Muutama talo täällä oli eli huomattavasti enemmän, kun Sulon kylällä. Mutta mennään nyt siihen esittelyyn, kun Elvi Ronkainen oli tullut etsimään koulutus paikkaa. No isäntä oli jo vanha mies Toivo Surakka, Äiti oli Lyyli Surakka sekä tytön nimi oli Maija Surakka. Esittely oli suoritettu ja istuttiin pöydän ympärille. Elvi, joka siis tuli opiskelemaan ei ollut aivan varma mitä täällä opiskellaan. Perheen pää eli Toivo raotti hiukan, että sinä Elvi tulisit Maijan kaveriksi. Hommat selviävät sinulle kohta, mutta nyt juodaan, vaikka kahvit ensin. Näin oli Elvi saanut opiskelupaikan. Mitä se sitten onkin.

  Kahvit oli juotu ja Toivo oli kantanut muutamia esittelypapereita pöydälle. No niin, aloitti Toivo. Me olemme saaneet Herralta tehtävän. Meidän on vietävä Jumalan sanaa kyläläisille. Olemme Helluntailaisia ja me käymme juttelemassa kyläläisten kotona. Aina kun kierrämme ihmisten luona, meitä pitää olla kaksi. Minä ja Lyyli olemme jo vanhoja ja eivät tahdo jalat enää kestää. Siksi sinut on kutsuttu tänne Maijan kaveriksi. Ja sinä Elvi ja meidän tyttömme käytte tästä eteenpäin levittämässä sanaa kyläläisille. Ja kun Te olette vielä nuoria, niin pitäisi laajentaa aluetta. Siksi olisi hyvä, jos kävisitte myöskin toisissa kylissä puhumassa.

  Elvi oli hiukan hämillään. Ei hän ollut mitenkään uskovainen, mitähän tämä työ tai koulutus oikein edistyy. Molemmat tytöt menivät ulos juttelemaan. Tytöt sattuivat olemaan aika villejä luonnoltaan. He olivat nauravia ja vilkkaita. Myöskin molempien suu päästi juttuja ulos välillä niin tiuhaa, et he puhuivat päällekkäin. Varmasti nämä tytöt pystyvät puhumaan vieraiden ihmisten kanssa hyvin, jos vaan asiassa pysytään, eli Jumalan sanan levittämisestä.

  Tänään ei vielä lähdetä mihinkään. Mutta huomenna heti aamusta lähdemme käymään Nauravan kylässä. Se oli kylä, missä Sulo asusti. Nauravan kylä, eipä tainnut paljonkaan naurahtaa kylän ainoaa asukasta.  

Ei pitäis työntää päätään joka paikkaan

  Koitti seuraava aamu. Tytöille oli Toivo kertonut asioita mitä tyttöjen piti puhua asukkaille.  Tytöt lähtivät kävelemään kohti Nauravan kylää. Maija oli joskus pienenä tyttönä ollut sienestämässä äitinsä kanssa ja nähnyt talorähjän keskellä metsää. Rähjäistä taloa lähtivät tytöt etsimään, jos vaikka sen vielä sen löytäisivät.

   Kuljettiin metsän polkuja pitkin, ja noustiin korkean mäen päälle, jos sieltä vaikka katseella tämä kylä löytyisi. Mäki oli aika jyrkkä ja kun mäen päälle päästiin, piti ensin hiukan hengähtää ja istahtaa sileän kiven päälle. Kun jonkin aikaa oli istuttu ja kerätty voimia päätettiin nousta ylös ja alettiin katselemaa, löytyisikö metsän keskeltä jotain pientä aukeaa paikkaa, jossa ei puita kasvaisi. Ja löytyihän sieltä pieni paikka, äärettömän pieni aukea, taloa ei kyllä näkynyt.  Mutta sinne kuitenkin lähdettiin. Voihan olla, että siellä talokin on, puut vaan ovat niin pitkiä.

  Matka oli pitkä. Ja ei tuntunut löytyvän minkään näköistä polkua, jota pitkin olisi kivempi kulkea. Tarvottiin umpimetsää. Välillä oksat läväyttivät takana tulevan kasvoille. Tuntui, että neulasia putoisi hiuksiin ja kaula-aukosta sisään ihon pinnalle. Kuinkahan likaisia me olemme. Meidän pitää siistiytyä ensin ennen kuin astumme talon pihalle.

  Talo viimein löytyi, aivan kuin se olisi kummitustalo. Mutta ensin tytöt katselivat toisiaan ja nyppivät havun neulasia toisistaan pois. Elvillä tuntui, että joku pisteli hänen selässään. Niinpä Maija veti Elvin hameesta vetoketjun auki ja alkoi katselemaan Elvin selkää, mikä siellä pisteli. Ja löytyihän sieltäkin yksi neulanen, joka oli tarttunut hameen kudokseen kiinni. Nyt tuntui, että olemme valmiita astumaan pihalle, ensimmäisen asukkaan luokse.

  Vanha musta koira löntysteli vastaa heiluttaen häntäänsä. Maija oli kuullut isältään, että jos koira heiluttaa häntäänsä, niin silloin se ei ole vihainen. Koputettiin ovelle, mutta ei sieltä tuntunut ketään tulevan aukaisemaan ovea. Tytöt istahtivat kaivon kannelle odottamaan, sillä kyllä täällä joku on koska koirakin on ulkona. Ei kai koiraa jätetä ulos, jos itse lähtee pois kotoa. Ketään ei vain kuulunut. Tytöt lähtivät katsomaan pientä piha taloa. Siinä ulkorakennuksessa oli kaksiovea. Ensimmäistä ovea kun aukaisivat hiljaa ja kurkistivat sisälle. Se tuntui olevan polttopuita täyteen. Sitten taas kerättiin rohkeutta seuraavan oven avaamiseen. Ovea avattiin hiljaa ja kurkistettiin pienestä raosta sisään. Ketään ei näkynyt, siksi avattiin ovi kunnolla auki. Tila oli pimeä, ei siellä ketään ollut. Maija oli laittamassa ovea kiinni, kun pimeydestä kuulu ääni, ”no mitä”. Tytöt pelästyivät ja tuntui että olisi pissat tulla housuun. Tytöt änkyttivät, et meillä olisi vähän asiaa, että voisiko se ihminen tulla ulos, että näkisimme toisemme hyvin. Tytöt menivät ovesta pidemmälle ja jäivät odottamaan, minkä näköinen mies sieltä tulee. Ilmeisesti mies, koska hänellä oli aika möreä ääni. Tytöt odottivat vielä, sillä ei tämä asukas kovin liukas liikkeissään ollut. Lopulta se ovi avautui, ja tytöt odottelivat jännityksestä kalpeana kuka/mikä sieltä tulee. Maija ja Elvi olivat siirtyneet ovesta pidemmälle, jos vaikka siellä on jokin paha ihminen tulossa. Kerkesivät sitten paremmin juoksemaan karkuun.

Mun mäki traktori

  Ovesta astui ulos mies. Paita oli repaleinen ja likainen. Housut olivat pussihousut ja erittäin likaiset. Jalassa ei ollut kenkiä, paljaat likaiset, melkeinpä mustat varpaat pilkottivat nurmen ruohon seasta. Tytöt olivat hämillään, eivätkä tahtoneet uskaltaa puhua mitään. Mies käveli kaivon viereen ja istahti sen kannelle.  Maija koitti varovasti alkaa kyselemään ja kertomaan ensin keitä he olivat. Mies nyökytti, mutta ei puhunut. Maija uskalsi kysyä, ”saisimmeko vähän vettä, kun on niin kuuma päivä, että saisimme vähän kasvoja huuhdella”.  ”Menkään saunaa pesemään, lämmitin juuri vettä”.  Aristellen tytöt menivät saunaan. Jättivät oven hiukan raolleen, että näkisivät siellä vähän. Löysivät sieltä laajan pesuvadin ja laittoivat siihen vettä ja huuhtelivat kasvot. Minkäänlaista pyyhettä siellä ei ollut, siksi kasvot piti pyyhkäistä hameen helmaan. Tytöt poistuivat saunasta pihalle, jossa mies vielä istui kaivon kannella. Maija kokeneempana koitti aloittaa keskustelun. ”Olemme Helluntailaisia ja yritämme keskustella Teidän kanssa uskonnollisista asioista, miltä tällainen tuntuisi Teistä. Sulo nyökytteli päätään vaan ei puhunut mitään. Tytöt miettivät, jos ei mies oikein ymmärrä meitä. Jospa meidän pitäisi lähentyä toisella tapaa miestä, että pääsisimme hiukan lähemmäksi häntä. Niinpä Elvi tekikin yllättävän ratkaisun. Hän ehdotti, että jos hän lähtisi miehen kanssa saunaan peseytymään ja Maija sillä aikaan pesisi miehen vaatteet. Maija puristi salaa Elvin kättä ja pääsi kuiskaamaan, ”miten voit mennä vieraan miehen kanssa kahdestaan saunaan”. Elvi otti asian puheeksi kuuluvalla äänellä. ”Minä olen aina ollut koko perheen kanssa aina saunassa, isä, äiti ja kaksi veljeä. Isä on sanonut, että luoja on meidän kehot rakentanut, niitä ei kukaan saa morkata tai arvostella. Me emme ole voineet asiaan vaikuttaa. Ja vielä, että sauna on pyhä paikka. Siellä ei saa ottaa viinaa. Sauna on peseytymispaikka, eikä häpeämispaikka. Omaa ruumista ei saa hävetä”. Maija suu oli auki, hän oli aivan hämmentynyt. Sulo riisui vaatteet kaivon kannelle, samoin Elvi, siitä he kävelivät saunaan. Maija löysi jotain pesuainetta, juuriharjan ja leveän laudan ja alkoi pesemään miehen vaatteita. Elvi alkoi pesemään miehen selkää. Musta vesi valui lattialle. Mies tuntui nauttivan selän pesusta. Elvi kun oli saanut miehen selän pestyä, pyysi mies harjaa ja alkoi pesemään Elvin selkää hellästi. Kaikki tuntui pelaavan kuin ohjatussa elokuvassa. Elvi oli saanut itsensä pestyä ja poistui saunasta. Sulo juoksi vielä perään ja sanoi, että sisällä on pyyhe kammarin kaapissa. Tuo myös mulle ja toiselle tytölle. Niin oli tytöt ja Sulo pesseet itsensä ja myös Sulon vaatteet, jotka olivat narulla kuivamassa. Kaikki kolme olivat verhoilleet itsensä pyyhkeillä, kun kuivattelivat itseään lämpöisessä ilta auringossa.

Minä olen jo aika iso

  Tyttöjen oli aika lähteä kotiin. Sulo pyyteli heitä vielä jäämään puhumaan hänen kanssaan. Mutta tyttöjen oli kyllä pakko lähteä. Sulo jäi kaihoisasti katselemaan tyttöjen perään. Elvi huomasi Sulon katseen ja palasi takaisin. Me tulemme huomenna uudelleen, jolloin Sulon silmästä putosi kyynel. Sulo tarjosi vielä kättä ja kiitti tyttöjä. Kiiruhti vielä Maijankin luokse ja kiitti häntä vaatteiden pesusta. ”Tulkaa huomenna, mä odotan teitä”. Tytöt lähtivät kävelemään kotiin. Sulo oli neuvonut hiukan tasaisemman tien, jota myöten oli paljon helpompi kävellä.

  Kotona Maijan isä kyseli, kuin matka oli sujunut. Tytöt olivat jo matkalla luvanneet, ettei sitten kotona valehdella, totta pitää aina puhua. Maijan isä Toivo tuntui olevan kovinkin mielissään. Ehkä kuitenkin piti vähän aikaa ajatella, mutta kun huomasi miten luontevasti tytöt asiansa kertoivat niin hän voinut olla mitenkään pahoillaan. Kaikkein hienointa tyttöjen mielestä oli se, että sauna kirvoitti miehen kielen. Hän huomasi, että tytöillä oli selvä tarkoitus auttaa Suloa. Heistä tuntui tulevan hyviä ystäviä. Mies alkoi taas puhumaan ja hänellä tuntui olevan paljon asiaa. Siksi tytöt menevät huomennakin Sulon luo.

  Näin tytöt olivat saaneet oikein hyvän ystävän. Ja siitä suhteesta, piti pitää kiinni kynsin ja hampain

  Seuraavana päivänä tytöt taas kävelivät Sulon luo. Mukaansa he ottivat vähän pesuaineita, että voivat Sulon keittiötä myöskin siivota puheen lomassa. Ja mikä hienointa. Sulo oli kävellyt tyttöjä vastaa ja istui kannon nokassa odotellen tyttöjä.

  Eikä montaakaan aikaa kulunut, kun nämä syrjäisissä paikoissa asuvat ihmiset oikein odottivat Maijan ja Elvin tuloa. He olivat ahkeria tyttöjä ja auttoivat niitä ihmisiä, jotka monetkin olivat aika ahdingossa. Ja kuitenkin se puhuminen auttoi vallan monia ihmisiä. Eikä haitannut heitä yhtään, vaikka Jumalan sanaakin kuultiin. Haluan toivottaa tytöille oikein työteliästä ja mukavaa aikaa, sillä heillä on sydämessä auttajan suuri siemen.

Piki

Mitäs mulle nyt kuuluu

sunnuntai, 26 joulukuun, 2021

Kaikkea on käynyt. Töissä pimahti pää kai se oli joku masennus. Onneksi  itse osasin hakea apua, ja sain myöskin apua kun ei ollut vielä Korinaa. Istuin kotonanija katselin seiniä. Oli televisio auki mut en tajunnut mitä sieltä tuli. Vaimo oli silloin sairaalassa koska hänkin tarvi apua. Hän sairasti keuhkoahtautumatautia, eli en pystynyt oikein huolehtimaan itsestäni saati sitten vaimosta. Ehkä se ensimmäinen käynti sairaalassa kun joku hoitaja tenttasi muo et miksi olen sinne tullut. Mä sain koko tunnin kertoa viime vuosien tapahtumista. Vaikeaa se oli muistella mutta kun siellä sain tunnin puhua, tuntui et paranin jo niin paljon et uskalsin lähteä siitä tuolista vaimo katsomaan. Ensimmäinen käynti oli halaamista ja mun itkemistä.  En vaan voinut mitään. Vaimo puhui mulle aivan samalla tavalla kuin kun kaverit niiden mun kirjoitusten jälkeen. Hän vaan jaksoi auttaa mua vaikka itsellään oli vaikea sairaus ja hän tiesi että siitä hän ei selviä hengissä. Hyvästelin hänet ja lähdin kotiin

  Olen kamppaillut monenkin asian kanssa viime ajat. No näitä blogeja en ole pystynyt kirjoittamaan enään millään. Ei vaan tule mitään juttuja mieleen mistä voisin kirjoittaa. Siis tiedoksi vielä että kaikki blogi-tekstit ovat täysin keksittyjä. Tietenkin sieltä voi joku saada ahaa elämyksen, “nyt se kertoo musta, mistä se tiesi et ryyppään viinaa”. No eihän siinä tarvii kovinkaa lukenut ihminen olla että pystyy kirjoittamaan jostain keksitystä ihmisestä että se ryyppää. En minäkään ollut yhtään pahoillani että tekstistä löytyy viinan ottamisesta, otanhan itsekin vaikka en niin paljon enkä niin tiuhaa kuin nuorempana.

Ennen kirjoitin blogijuttuja kolmekin tarinaa viikossa. Yhden jutun pituus oli n. neljä sivua. Asioita vain pompsahti mieleen ja sitten taas piti kirjoittaa. Istuin kaiken vapaa-aikani koneen vieressä. Olin tietenkin hidas kirjoittamaan. Kahta sormea yleensä käytän ja tahtoo tulla silloinkin virheitä, mitä siihen nyt muita sormia ottaa sekoittamaan. 

Tänään viikko ennen joulua aloin siivoilemaan kaapinpäällisiä. Sieltä löytyi sellaisia papereita jotka menin laittamaan oikein mappiin, olivat tietenkin tärkeitä piti säilyttää. Jäin selaamaa sitä mappia. Vastaani tuli kun sitä mapin papereita selailin, aika jolloin mä sekosin. Joku masennus silloin iski. Olin kopioinut facebookista ne kirjoitukset joita oli kolme, ja hirmu määrä mun kavereista mätkivät mua semppaamalla ja lepäämisellä. Mun oli alettava lukemaan niitä mun kirjoituksia ja kaikkien kavereiden mukaan olosta. Istuin sängyn päällä ja luin. Ensimmäisen lauseen jälkeen tippui jo pisaroita paperin päälle. Itkin ja en kerennyt pyyhkimään silmiäni vaan jatkoin lukemista. Pyyhin kädellä silmiäni ja luin kaikki kolme kirjoitusta ja kavereiden jutut myös. Huomasin et mulla on kavereita jotka jaksavat nostaa mua pystyyn. Varmasti se auttoi, uskon itse kuitenkin niin. Voiko tää johtua vaikka sellaisesta asiasta, et kun olin enemmän ja vahvemmin vuokra-asuntojen touhussa mukana, niin halusin auttaa kaikkia ihmisiä. Niinkuin kerroin et onko mulla naamassa joku merkki kun mulle täysin vieraat  ihmiset soittelivat ja lähettivät sähköposteja. Niinhän sen pitääkin olla. Koitin oman tietoni mukaan vastailla asukkaiden kyselyihin. Mutta kun monet ihmiset alkoivat kertomaan omista sairauksistaan mulle. Täysin vieraalle ukkelille varsin kovistakin sairauksista. Päällimmäisenä muistan erään rouvan soiton. Hänellä oli syöpä. Puhelu kesti kauan varmaan tunnin. Vaimo viittoili syömään. Minä vain jatkoin kuuntelemista. Enhän voinut rouvalle sanoa et nyt mun pitää mennä syömään, Jonkinlaista kunnioitusta pitää olla. Rouvalle oli kaikki tehty, nyt sitten vain odotellaa. Puhelun jälkeen tulin pöydän viereen, ruoka oli jäähtynyt ja mulla oli erittäin paha olla. Ruuan sain lämpimäksi mutta näin jälkeenpäin ajatellen kyllä kunnioitan sairaanhoitajia miten he jaksavat jo sen kovan paineen alla ja sitä kuolemaa. Naiset varmaan ovat paljon vahvempia kuin miehet vai olenko mä poikkeus. Mä en tahdo vieläkään oikein jaksaa. Mun masennus tuli tohtorin mukaan juuri sopivalla hetkellä tietoon. Jos aikaa olisi kulunut muutama viikko eteenpäin olisin jäänyt joksikin hörhöksi. Käsissä oli tulehdukset, ilmankos ei työkalut pysyneet kädessä.

Mutta onneksi osasin hakea apua ajoissa. Joskus vain sitä osaa itsekin hakea  apua. Kotona mulle tuli mieleen laulu “Pidä itsestäsi huolta”  Matti ja Teppohan sen olivat tehneet. Tästä laulusta ja sen seurauksesta kerron vielä tuonnempana lisää.

  Näin se aika sitten kului. Minä olin vähän pöljä ja kävin sairaalassa puhumassa ja vähän erilaisia liikkeitä tehtiin mitä pystyin kotonakin tekemään. Vaimo pääsi sairaalasta välillä pois ja häntä kävivät hoitajat auttamassa melkein joka toinen päivä.

  Kumpikaan ei ollu kunnossa. Kiistelimme vähän leikin varjolla kumpi meistä kuolee ensin. Vaimolla oli aika jämäkkä asenne siihen et hän lähteen ensin ja hänet sitten poltetaan, mua eivät madot syö. Hän oli tehnyt avustus kiellon, jonka hän ilmoitti mulle. Ehkä se ei ollut hyvä asia. Menin aivan jumiin. En pystynyt oikein kysymään, mikä se on. Mykistyin ja olin hiljaa. Vaimo tuli vierelle ja kertoi että häntä ei laiteta mihinkään koneeseen. Tämä laukaisi tilanteen ja pystyin taas puhumaan. Ehkä tämä vaimon sairaus esti munkin paranemisen. Mutta se oli kuitenkin toinen asia. Mulle vaimon sairaus oli se päällimmäinen asia vaikka tiesin että hän ei siitä selviä. Mutta kun olemme olleet melkein 50 vuotta yhdessä, niin kai meidän liitossa on jotain hyvääkin ollut. Vaikka tiesin senkin et vaimoni ei koskaan valittanut. Hän teki niin pienellä rahalla et oikein hävetti. Kaiken näköisiä muutoksi hän teki ruokiin ja kuitenkin omasta mielestäni ne olivat terveellisiä ja hyviä

  Olin jo 2021 kesäkuussa mennyt töihin. Luulin kai et olen terve

Sitten vaan kävi niin syksyllä, että olin käynyt vaimon luona sairaalassa kun hän ei vastannut puhelimeen. Hän oli erittäin iloinen ja pirteä. Sanoinkin et pääset varmaan huomenna kotiin. Sovittiin et jos mä en jaksa tulla huomenna. Tai ei se jaksamisesta ole kiinni mutta kun ei kehdannut lähteä ilman suihkua sairaalaan. Näin sovittiin että hän vastaa puhelimeen. Koitti huominen ja kotiin tullessani soitin vaimolle. Hän ei vastannut, lähdin sairaalaan ilman suihkua. Hänen huoneensa oli ovi lukossa. Joku hoitaja ohi menneessän sanoi et sinne ei saa mennä. Mitenkäs mä sinne olisin päässyt kun ovi oli lukossa.

Kävin koputtamassa lääkärin oveen. Lääkäri tuli ja kertoi mulle käytävällä että vaimosi alkoi huonontua puolen päivän aikaan. Saat mennä katsomaan kun puetaan sulle vaatteet ensin päälle. Mietin mitä mä tekisin. Kaksi vaihtoehtoa oli. Menenkö katsomaan kun hän poistuu pois luotamme vai jätänkö mieleeni hänen eilisen iloisen ja nauravan kuvan.  Sanoin lääkärille että jos mä en mene. Ehkä mä haluan muistaa hänen iloisena. Kiitin lääkäriä hän tuntui oikein asialliselta ja mukavalta. Ehkä n. kymmenen minuutin päästä olin kotona. Olin heittämässä takki naulakkoon kun lääkäri soitti, “vaimonne on kuollut”. Kiitin soitosta ja lupasin tulla seuraavan päivänä hakemaan hänen tavarat pois. Istuin sohvalle istuin hetken ja soitin lapsille. En osannut itkeä, istuin vain sohvalla. Sammutin television ja samuttelin valoja, laitoin kynttilän palamaan. Soitin vielä vaimon siskolle, istuin ja katselin kynttilää, mitä minun pitäisi tehdä. Olin aivan hukassa.

 Seuraavana päivänä haettiin vaimon tavarat pois sairaalasta. Sain kuulla että pitää tehdä perunkirjoitus ja käydä hautaustoimistossa. Eli niiden asioiden kanssa painin seuraavaksi. Hautaustoimistoon sain vaimon siskon mukaan, hänestä oli suuri apu.

Vaimo kuoli 23.11 2020 ja hautajaiset 11.12.

  Sen jälkeen oli aika tyhjää. Istuin yksin kotona mitä nyt lapset ja lasten lapset kävivät. Suurimman osan olin kuiten yksin. Aika oli pitkää. en osannut tehdä mitään. Tuntui kuin olisin synkistynyt, mutta salasin sen kuitenkin kun joku tuli kylään. Minusta oli tullut näyttelijä. Lapset kun kävivät niin näyttelin iloista, kun he lähtivät synkistyin. Miksi näin tein, sitä en tiedä. En osannut ajatella mitään, en osannut ajatella että pitäisi hakea ruokaa. Sitten kun huomasin et ei ollut muuta syötävää kuin sokeria kupissa. Silloin havahduin ja lähdin kauppaan, vaikka ostokset sattuivatkin olemaan aika paljon sellaista syötävää et niitä muutenkin syödään kylmänä.

  Jossain vaiheessa aloin kuitenkin muuttumaan. Aloin laittamaan itselleni ruokaa, oikein lämpöistä ruokaa. Käytiin tyttären kanssa haudalla, tai ei siellä mitään hautaa ollut kuin laatta seinässä. Tuhkat haudattiin nurmen alle johon me emme saaneet mennä.

  Tämä vuosi 2021 oli aika erikoinen. Pelkäsin lähteä ulos edes kävelemään. En tiedä mistä se johtui. Mutta kun tuli kutsu vuokra-asuntojen pikkujouluun päätin mennä sinne. Juhlat olivatkin aika pienet mutta laatu ratkaisee. Juhlissa sattui olemaan vielä ne kaverit joiden kanssa eniten itsekin toimin. Meillä oli heti hieno rinki koossa. Juttua riitti jokaisella ja uskoin että kaikilla oli mukavaa.

Kun seuraavana päivänä heräsin niin tuntui siltä että nyt lähden kävelemään, tai  en taidakaan vielä lähteä, en vielä tänään.

  Löysin Facebookista sellaisen sivun kuin “Karanteenikaraoke”. Tietysti piti mennä katsomaan uusia laulajia. Katselin ensiksi tyttöjen esityksiä. Siel oli kaksi aika nuorta tyttöä jotka lauloivat aivan kauniisti. Jokaisen lauluja sai kehuta. Haukkua ei saanut se oli jo ehtona et pääsi sivustolle kuuntelemaan. Niitä sivuja olen seuraillut ja mulla on ollut mukavaan kun kirjoittelen hehuja muutaman rivin. Tytöt lähettävät takaisin viestejä. Näin pääsin itsekin esiintymään kirjoituksen muodossa.

Sitten löysin jostain sellaisen paikan et sivuilta löytyy biisejä joita voit itse laulaa. Ei siellä kovin paljon niitä lauluja ole mutta tutuimpia kyllä löytyy. Aloin itsekin laulamaan. Hiljaa piti laulaa ettei saa häätöä. n. kaksikymmentä kappaletta löysin ja aloin niitä laulamaan. Joskus koulussa oli yhdeksän mut olisin saanut kuulemma kympinkin mut kun virnuilin takaisin oppilaille. Kyllä se laulu ja urheilu olivat mulle ne parhaimmat aineet.

Mutta nyt halusin kokeilla kuinka 73v. vielä laulaa. Olihan se erikoista ja jännittävää.

Joka ilta piti laulaa. n. kolmekymmentä biisiä alusta loppuun. Ehkä se laulaminenkin jonkin verran parani. Mä keksin sellaisen jutun että voisin laulaa vaimon ja mun taipaleesta sellaisia lauluja jotka meidän elämän kaarta jonkin verran sivuavat.

Esimerkiksi sitä rakkaus aikaa vaikka laulu “Minä rakastan sua” Kun lapset syntyivät vaikka “Sininen uni”. Pari lapin laulua “Kotiseutu pohjolassa ja Lapin kesä” olimme muuttamassa Rajamäeltä lappiin kun juorut meitä kumpaakin iskivät molempia oikein kunnolla. Joululauluja mistä minä pidän sinne väliin. Häävalssi joka oli “Akselin ja Elinan häävalssi”. Sitten tämä Matin ja Tepon “Pidä itsestäsi huolta” ja Kirkan “Niin paljon se sattuu”

Jos voisin onnistua tässä niin laulaisin youtubeen. Katsotaan miten käy, yritän kuitenkin.

Kiitos et sain lähestyä Teitä näin kirjoituksen muodossa. Mä olen nyt intoa täynnä. Haluan vielä kiittää Vuokra-asuntojen pikkujouluja ja sitä kun menin tärkeitä papereita viemään mappiin ja löysin sieltä kopioita (3kpl) siitä facebookin kirjoituksista jotka olin itse ottanut mutta en muistanut sitä.

Olympiakisat ovat päättyneet.

sunnuntai, 25 helmikuun, 2018

 

Jälleen kerran ovat suuret kilpailutapahtumat päättyneet. Seitsemäntoista päivää ovat suomalaiset laskeneet mitaleja, joita sisukkaat urheilijat ovat suomeen tuoneet. Vaan niin päättyy hyvä aikanaan ja on palattava normaaliin elämään.

Mutta niin ovat varmaan urheilijammekin väsyneet suuresta urakasta. Mikä sitten saa Suomaisen naisen ja miehet kilvoittelemaan suurten maiden urheilijoiden paremmuudesta. Se on se Suomalainen sisu, sitä pitää purkaa johonkin ja eikö se ole toinen urheilija. Urheilija on kuin lauluntekijä, hän jättää jälkipolville kauniin laulun tai mahtavan urheilusuorituksen, joista jälkipolvet voivat nauttia.

Mutta ennen sitä, kun urheilijasta tulee hyvä, on hänen vietettävä kivuliasta, yksinäistä elämää. Hiottava suoritustaan sellaiseksi, ettei siinä ole mitään turhaa. Vaan kaikki on valmennuksen kautta suunnattu vain siihen yhteen suoritukseen, on se sitten yksi hyppy tai pitkän matkan hiihto. Mutta ennen sitä urheilija juoksee pimeissä metsissä, tarpoo suolla, hioo kuntoaan kaikella mahdollisella tavalla, että hänestä tulee lajinsa vahvin suorittaja. Ja hän tekee sitä monet vuodet. Hän hoitaa kuntoaan, kun me penkkiurheilijat hankimme perheelle ruokaa, ostamme laitteita, joilla voimme pelata sisällä silloin kun on kylmä ja pimeää. Käymme juhlimassa, kuka milläkin tavalla. Urheilija on yksin juoksemassa pimeillä teillä tai hiihtämässä pimeässä metsässä. Hän hoitaa ja parantaa kuntoaan, että me penkkiurheilijat voimme häntä kannustaa, ja silloin hänelläkin on hyvä olla, kun me kannustamme häntä, silloin hän tietää, että hän on kunnossa.Kunto ei tule yhtenä vuonna, vaan sitä armotonta kunnon hankkimista pitää tehdä vähintään kolmevuotta ja ei aina riitä sekään.

Ja sitten tulee mahdollisuus näyttää Olympialaisissa, onko kunto sellainen, että palkintopallille on mahdollisuus päästä, ja vielä sille korkeammalle kohdalle.Kilpailu on kulkenut hyvin. Mutta hiihdon loppuvaiheessa tulee kramppeja jalkoihin, mutta niiden kanssa on vain jaksettava. Vauhti kovenee ja kanssa kilpailijoita putoaa kyydistä. On enää kaksi kilpailijaa, jotka kamppailevat hiihdon kullasta. On vielä löydettävä yksi puristus, kaikki voima mitä vielä kehosta löytyy, on laitettava peliin. Ja niin tulee kulta Suomeen. Kilpailupaikalla kaikki ylistävät voittajaa, Suomalaista voittajaa. Ihmiset huutavat seisaallaan. Penkkiurheilija makaa sohvallaan ja pudottaa kyyneleen poskelleen, jonka äkkiä kuivaa pois. Palkintopallilla seisoo Suomalainen urheilija ja on onnellinen. Maamme laulu soi, ja penkkiurheilija makaa sohvallaan ja pudottaa toisen kyyneleen, kuivaa senkin nopeasti pois. Ei noussut kotikatsoja ylös, kun kilpailija saapui maaliin. Ei noussut ylös silloinkaan, kun Maammelaulu soitettiin.Ei saanut Olympiavoittaja kunniaa sohvalla. Mutta kilpailupaikalla hän sai kiitosta, ja siellä kaikki seisoivat.

Joku onnistui huonosti siinä samassa kilpailussa. He eivät onnistuneet tällä kertaa. Joku valmennuksessa ei mennyt kohdalleen tai valmennuksessa tapahtui virhe. Ehkä oli voitelussa jotain häikkää. Penkkiurheilija ei tätä kestä. Hänen on saatava moitteet, välillä liiankin kovat moitteet. Tätä ei penkkiurheilija käsitä, eihän kaikki voi voittaa. Tällä kertaa voitti se Suomalainen mies, joka oli kaikki tehnyt oikein. Hän laittoi itseään kuntoon silloin kun me juhlimme. Hän halusi, että hänelle hurrataan, kun hän voittaa.

Mikä meihin Suomalaisiin on oikein tullut. Emme kunnioita toista ihmistä, saatika urheilijaa, joka ei ole hyvä. Itse saamme itseltä kunnioitusta. Onhan mulla hieno auto pihassa, oma talo ja ei meidän tarvitse hernesoppaa syödä, vaimokin on nuori ja kaunis. Pysyykö se vaimo, jos et kunnioita häntä. Onko varma, että sinun työpaikkasi ei mene konkurssiin, ja jäisit työttömäksi. Mitäs sitten talollesi tapahtuu, jos et saakaan enää töitä. Tässä kohtaan kannattaa miettiä elämää uudelleen.

 

piki

 

Fodmap ruokavalio

tiistai, 20 helmikuun, 2018

 

Arttu Pimiä oli laittamassa parempia housuja jalkaansa. Perkele kuului kantavasti huoneiston seinien sisällä. Artun vaimo Kaarina, os. Piukka hätkähti, ja kiiruhti miehensä luo. ”Mitkään housut eivät mahdu enää jalkaan. Tai mahtuu, mutta en saa pännin nappia kiinni. Nyt minun täytyy laittaa urheiluhousut jalkaan”. Artun piti lähteä poikaporukassa läheiseen baariin maistelemaan olutta. Ravintola oli pieni, että sen tähden voisi urheiluhousuissakin sinne hyvin mennä. ”Nyt se alkoi sitten sapuskan säätely”, tokaisi Arttu ja kiskoi paitaansa päälle. Napit ovat tässäkin vatsan kohdalta aika piukeat. Taidan vetää vaan pusakan päälle, ja niin lähti Arttu kohden pientä ravintolaa.

Arttu saapui kapakkaan, jossa jo kaverit häntä odottelivat. Kaverit huomasivat heti Artusta, ettei kaikki asiat olleet aivan kunnossa. Einari päätti kysellä, mikä kaveria oikein vaivaa. Vastaus tulikin aika nopeasti. ”Huomasin, kun aloin laittaa vaatteita päälle, että housut eivät mene yläosastaan kiinni. Mietin tänne tullessa, että onkohan minun vatsassa jokin kasvi. Olen kyllä huomannut, että vatsa tuntuu ottavan kiinni sukkia laittaessa tai varpaan kynsiä leikatessa. Mutta en ole siihen sen paremmin kiinnittänyt huomiota. Luullut vain, että pitäisi alkaa hiukan jumppaamaan. En tiedä, pitääkö sitä käydä lääkärillä”. Ville päätti ehdottaa Artulle erästä seikkaa. ”Oletko kuullut sellaisesta ruokavaliosta, jossa esimerkiksi jätetään kaikki sellaiset sapuskat pois, jossa on vehnää. Se on vähän kuin hiilari-juttu, kun jätetään valkoinen leipä pois, mutta tämä ruokavalio on vielä sitäkin laajempi. Vehnäjauhoista tehty ruoka kuulemma jotenkin alkaa käymään suolistossa, että suolisto kärsii ja se saa vatsan pyöristymään ja kovettumaan”.

Arttua tämä alkoi kiinnostamaan. Mutta mistä löytäisin tästä vielä lisää tietoa. Kaverit eivät tienneet siitä muuta kuin, että menee tietsikalta katsomaan. Esimerkiksi Googlettaa vaikka juttua, ”vatsa kova ja suuri”, eiköhän sieltä jotain löydy. Tämä sai Artun hiukan iloisemmaksi, ja hän unohti nopeasti kasvaimen vatsassaan. Hyvä kun asia selvisi jotenkuten, ja se sai pyyhittyä pois mielestä ainakin tänä iltana. Nyt pystyi keskustelemaan kavereiden kanssa taas yhteisistä asioista.

Arttu heräsi aamulla hiukan kohmeloisena. Hän päätti heti mennä katsomaan koneelta, löytyisikö sitä ruokavaliota, jota voisi alkaa kokeilemaan. Hän googletti ”pyöreä kova vatsa”. Arttu selaili, ja melkein heti löytyikin ”Fodmap-ruokavalio”. Sitä hän alkoi lukemaan. ”Huonosti imeytyvät fermentoituvat, eli ns. fodmap-hiilihydraatit aiheuttavat paksusuolessa bakteerikäymisen välityksellä kaasun muodostusta. Osa niistä lisää veden määrää ohutsuolen loppuosassa. Herkistynyt sisäelintunto voimistaa suolen venytyksen aiheuttamaan vatsankivun ja turvotuksen tunnetta”. Ai sellainen juttu. En mä nyt oikein siitä ymmärtänyt mitään, mutta onhan täällä lisääkin juttua. Ja lista niistä ruoka-aineista, mitä ei saisi syödä. Arttu kopioi listan ja näytti sitä vaimolleen. ”Aika kovaan testiin sinä lähdet. Kannattaakohan nyt ihan kaikkia asioita kokeilla. Jo pelkästään vehnäjauhon lopettaminen, lopettaa kastikkeet, leivät, pullat, makaronit ja yleensä kaikki mitä on vehnäjauhosta tehty”. Asia jätettiin vähäksi aikaa mietintään. Ja Arttu lähti aamupalan jälkeen pihalle hommiin.

Arttu huolsi ruohonleikkuria ja siinä samalla mietti ja mietti. Siinä listassa oli aika paljon tuotteita, mitä ei saisi syödä. Hän muisti tutummista hedelmistä Päärynä, vesimeloni, luumut omena, jäätelöt, jugurtti, kerma, maito, pehmeät juustot, pähkinät, herneet, vehnäjauho. Mitähän niitä muita vielä oli. Mitähän sitä sitten pystyy vielä syömään. Kai sitä pitää emännältä kysellä vielä.

Ruohonleikkuri oli huollettu ja Arttu pääsi kokeilemaan kuinka se pystyy uuteen ruohoon. Hän ajeli muutaman kierroksen pihalla, mutta asia vaivasi häntä sen verran, että hän huuteli Kaarinan pihalle, että jos juotaisiin kahvit vaikka täällä pihalla.

Sieltä Kaarina tulikin kahvikuppien ja monistetun paperin kanssa. Yhdessä alettiin katsomaan, saisiko niistä ruokatuotteista vielä jotain ruokaa aikaiseksi. Kyllähän täältä vielä löytyy, kun on riisi, kaurahiutaleet ja peruna. Osa juureksista, lihat, jauheliha. Ja jos jostain voisi hiukan antaa periksi, esimerkiksi ruskeakastike, niin kyllähän täältä löytyy vielä kaiken näköistä. Ja kun kerää näitä juureksia, mitä saisi syödä, niin pitää vain katsella ohjeita mitä niistä pystyy tekemään, kertoili vaimo tietävän näköisenä. No voisihan sitä kokeilla, kuinka sitä jaksaa, ja tuleeko sitä kiukkuiseksi kuin tupakkilakkolaiset. Ja taas jatkettiin hommia. Arttu ajeli tontin nurmikot kuntoon ja haravoi me paikat, jossa nurmikko oli ollut jo paksua.

Vaimo tutustui uusien ruokien listaan. Aamuksi tehdään risottoa ja vaihtoehdoksi vaikka kaurapuuroa. Jotain leipää kyllä pitäisi olla. Sitten hän huomasikin, että voihan sitä kauraleipääkin tehdä. Kaurajauhojakin näkyy löytyvän ja se tehdään kaurajuomaan. Hän lähtikin käymään kaupassa. Kaarina tutkaili jauhohyllyjä ja löysikin jauhoa. Kaurajauho oli vain yhden kilon pusseissa. Ja kaurajuomaa löytyi jugurttien vierestä. Olihan niillä hintaa, mutta olisi ainakin joskus leipää ruokapöydässä. Sipuli oli paha asia, kun se oli kieltolistalla, mutta kai sitä nyt voisi käyttää kuitenkin. Samalla Kaarina keräsi juurikkaita ja hedelmiä mukaansa, jos vaikka tekisi jonkinlaisen juurenpannun uuniin.

Arttu touhusi pihalla, koska siellä tuntui olevan aina jotain puuhaan. Olihan tontti kaikkiaan kolmen hehtaarin kokoinen. Mutta kun ei viitsinyt paikallakaan olla. Nyt oli isännällä suunnitteilla pienen suihkulähteen rakentaminen. Vettä kun oli omasta takaa, sillä pieni puro kulki tontin poikki, josta oli tarkoitus juoksuttaa vettä puutarhaan.

Kaarina leipoi kaurajugurtista ja kaurajauhoista leipään samalla kuin juurenvuoka kypsyi uunissa. Pian olikin päivällisen aika ja emäntä kävi huutelemassa miehensä syömään.

Asetuttiin pöydän viereen ja Kaarina kertoili mitä ruokaa tässä nyt on tarjolla. Esimerkiksi tätä nyt sitten syödään yhtenä ruokana, muiden ruokien ohella. Ensin otettiin ruokaa vain vähäsen, ja maisteltiin ja kun se hyvältä tuntui, otettiin lisää. ”Kuinka sinä nyt tämmöistä osasit valmistaa. Leipäkin tuntuu aika hyvältä”. ”Leipä nyt on aika kallista ja tuosta ohjeesta ei tullut kuin kaksi tämän kokoista pyöreää pientä leipää”. Ruoka tuntui isännälle maistuvan. ”Ehkä mä voisin kokeilla tätä ruokaohjetta, ainakin jonkin aikaa. Katsotaan sitten, auttaako se vatsaan mitenkään”.

Kaksi viikkoa oli kulunut uutta ruokalistaa apuna käyttäen. Arttu kävi testaamassa painoa, ja huomasi jo painostakin lähtevät puolitoista kiloa pois. Vatsakin oli pehmennyt ja oli jo paljon parempi olla. Housuja piti myös kokeilla ja nythän ne mahtuivat jo taas jalkaan. Uusi ruokalista tuntui auttavan. Sovittiin myös, että kiellettyjä ruokatavaroita voisi ottaa aina jonkun mukaan, jos joku ruoka sitä vaatii. Ei oltu enää niin ehdottoman tarkkoja kaikista, mutta kuitenkin pidettiin ruokalistaa hyvänä, eikä siitä muuten poikettu.

Arttu oli hyvillään, ettei nyt ainakaan vielä tarvinnut lähteä lääkäriin. Ja ajatuksen ”Kasvi vatsassa” sai ainakin vielä unohtaa.

 

piki

 

Muista katsoa myös osoitteesta http://pikivaantaa.suntuubi.com   Sieltä löytyy lyhyitä juttuja

Ei siellä istu taivaan lintukaan

perjantai, 2 helmikuun, 2018

 

   Haluan kertoa miehestä Taavi, Taavi Hälppänen, niin kuin hänen nimensä oikeasti oli. Takatukka Taaviksikin häntä on sanottu, mikä tietenkin oli varsin osuva nimitys hänestä. Hän ei halunnut koreilla ulkomuotinsa kanssa.  Parturi oli hänelle monesti aivan vieras asia. Ei hän siellä halunnut käydä ja siksi tukka kasvoikin takaa välillä varsin pitkäksi.

Sama oli vaatteiden kanssa. Työvaatteet olivat hänellä melkein aina päällä. Ehkä sen tähden, kun hän oli erittäin kova tekemään töitä. Sen oli huomannut myöskin työnantajakin. Ylitöitä oli useasti ja niiden tekemiseen ei tahtonut löytyä kuin Taavi. Hän oli aina valmis, kun töitä piti tehdä.

Oli Taavilla vaimokin, mutta ei samoja harrastuksia tahtonut löytyä molemmille. Taavi paiski töitä töissä ja kotona. Ja niinpä vaimo saikin istua kotonaan yksin. Ainoa viihde hänellä oli, kun sai katsoa televisiota ja kutoa villasukkia.

Näin päivät kuluivat vuodesta toiseen. Monesti yrittivät työkaverit saada Taavia lähtemään, vaikka kalareissulle tai firman pikkujouluihin, mutta ei Taavi sellaisiin lähtenyt. Töitä vain hän halusi tehdä. Ja Taavin vaimo Ingrit, oli hiljainen ja hän oli jo tyytynyt kohtaloonsa. Taavi kömpi hänen vierelleen illalla myöhään ja välillä jo yönkin puolella, ei siinä enää rakkauden asioista voinut puhua eikä loihtia mitenkään esiin. Niinpä heillä ei ollut lainkaan lapsia. Sellaiset hetket olivat joskus nuoruudessa, kun vierekkäin oltiin sängyssä ja tehtiinkin jotain, mistä olisi hyvin lapsikin saanut jo alkunsa, mutta ei se vaan silloin onnistunut.

Taavi asui vuokralla eräässä Uudemmaan läänin kaupungissa. Ja eihän hän kotonaan voinut autoja korjailla, sillä sehän oli tietenkin kielletty. Mutta hän oli vuokrannut läheltä pienen hallin, johon juuri pari autoa mahtui kerralla sisään. Siellä sitä työtä oli, välillä liiankin kanssa. Ei sitä kerinyt juhlimaan tai kalalle lähtemään. Juhlikoot ne, joilla on siihen aikaa, kertoi Taavi. Minulla menee näiden töiden kanssa kuitenkin kaikki aika.

Näillä opeilla mentiin, jotka heillä juuri nyt oli. Ei se kuulemma tarvinnut mitään sen kummempaa.

Kuitenkin Taavi oli jo yli 50 vuotta vanha. Hän ajattelikin, että mitä hän tekisi, kun eläkkeelle joutuisi. Ei mitään tekemistä tuntunut vain löytyvän. Ei hänestä olisi vaimonsa kanssa lenkillä käymään tai muuten vaan kävelyllä käymään.   Ja  onhan hän pärjännyt nytkin, ilman minun kävelyttämistä. Autojenkin korjaukset muuttuvat, kun pitäisi saada niin paljon mittareita ja muita testi laitteita. Muutamia autoja vielä kylillä liikkuu, joita pystyy vanhoilla taidoilla vielä korjaamaan. Mutta sen jälkeen tämä auton korjaus pitää lopettaa. Mutta mitä minä tekisin. Taavi vaipui taas ajatuksiin.

Taavista tuli aika nopeasti sellainen ajatteleva Aatu. Hän paini tämän ajatuksen kanssa, aina kun vain siihen oli mahdollisuus. Se kuitenkin oli selvää, että hän ei halua kotona istua, jotain muuta piti keksiä.

Sitten hän keksi erään ajatuksen, – olisiko viinasta apua? Tätä ajatusta piti pohtia tarkemmin. Taavi jäikin pohtimaan ajatusta hiukan syvällisemmin. Kuitenkin tämä viina oli varsin uusi asia. Hän kun ei ollut koskaan mitään alkoholia edes maistanut. Olisiko minun nyt kuitenkin kokeiltava ensimmäinen kerta tätä ainetta, joista kaverit aina puhuvat. Ehkä kuitenkin on jätettävä Ingrit tämän ajatuksen ulkopuolelle, enhän kuitenkaan yleensäkään hänelle paljonkaan puhu. Nyt on vain pullo haettava Alkosta.

Tämän jälkeen tuntuikin menevän kaikki ajatukset aivan nappiin. Hänhän voisi ryypätä omassa hallissaan. Sinne ei tule kukaan häntä häiritsemään. Ei vaimo, eikä kaverit. Oli torstai, kun Taavetti lähti töiden jälkeen viinakauppaan.

Taavi pysäköi autonsa hiukan kauemmaksi viinakaupan ovesta. Hän ajatteli, ettei nyt sattuisi kukaan tuttu turhaan häntä näkemään, tulisi vain turhia juttuja. Sitten hän käveli kohti viinakaupan ovea, samalla katsellen sivuilleen, ettei kukaan tuttu vain olisi siellä sattumoisin samaan aikaan. Ketään tuttua ei näkynyt ja hän samalla tempaisi viinakaupan oven auki. Nyt hän oli sellaisessa paikassa, jossa ei ollut koskaan ollut. Nyt pitäisi vain löytää sellainen pullo, joka saisi ajatukset liikkeelle. Ensin hän katseli punaisia ja keltaisen värisiä pulloja. Mutta ajatteli, että taitavat olla vain jotain marjamehua. Kai se kirkkaan värinen pullo on kuitenkin sitä parasta. Hän otti kaksi Koskenkorvan nimistä pulloa ja suunnisti kassaa kohden. Taavi piti pullojaan kädessä ja kun hänen vuoronsa tuli, pyysi kassaneiti laittamaan pullot hihnalle. Taavi vain kyseli, että enkö voisi kuitenkin pitää pulloja kädessä, samalla hän katseli ympärilleen, onko tuttuja lähellä. Neiti kuitenkin pyysi toistamiseen Taavin laittamaan pullot hihnalle. Laittoihan Taavi pullot hihnalle, kun neiti jo korotteli ääntään. Mutta pullot eivät mahtuneet Taavin taskuihin. Hän pyyteli neidiltä, olisiko jotain kassia nopeasti. ”Olkaa hyvä, ja ottakaa täältä hihnan päästä kassi. Se sitten maksaa myös”. Taavi haki kassin ja sujautti pullot nopeasti kassiin. Neiti oli käsi suorana, odotellen rahaa kassista. Rahan sai neiti ja Taavi nopeasti kiiruhti ovesta ulos, kohden autoaan.

Kaikki onnistui hyvin ja Taavi ajeli hallinsa ovelle. Pullot hän piiloiti hallin nurkkaan. Ehkä hallissa piti hiukan laitella paikkoja kuntoon huomista varten. Niinpä hän lakaisi lattian myös pienen toimistokopin lattian. Sitten hänelle tuli vielä mieleen, että voisihan sitä lattiaakin hiukan pestä, olisi se sitten siistimmän näköinen. Siinä sitten kasteltiin lattia ja heitettiin pesuainetta sekaan. Seuraavaksi sai kyytiä harja. Lattia puhdistuikin kovaa tahtia, olihan Taavetti kuuluisa työn nopeudesta. Ja mitä teki, niin se oli hyvin tehty.

Lattia oli puhdas, ja siinä samalla oli siivottu pieni konttoripöytä ja tuolikin. Nyt tänne kelpaa tulla, vaan ei ollut oikein autoja enää, mitä korjaisi.

Nyt sitä voisikin lähteä jo kotiin, kun kellokin lähentelee puolta yötä.

Perjantai päivä oli aika pitkä töissä. Taavi ajatteli sitä iltaista viinan juontia, ja syntyykö hänen ajatuksissaan mitä sellaista työtä, jota voisi alkaa tehdä, kun eläkkeelle töistä potkivat. Senhän ei tarvitse olla työtä, vaan harrastuskin käy. Kunhan on vain jotain tekemistä.

Kellon isoviisari pyörähti ylös ja vapaus alkoi. Nyt kiireesti hallille ja auto sisään. Vain pieni lamppu palamaan, niin ei kukaan oivalla hänen olevan siellä.Hallille saavuttuaan hän lorautti kupin täyteen Koskenkorvaa. Sitten vapisevien käsien nostamana kahvikuppi kohti huulia, ja kunnollinen ryyppy kupista. Sitten tuli hiljaista, Taavin seistessä huulet yhteen puristettuna paikallaan pöydän vieressä. Kunnes hän nielaisi suunsa tyhjäksi ja juoksi kovaa huutaen keittiön raanan alle ja lorotti vettä suuhunsa. Taavi nosti päänsä ylös ja sanoi pienellä kainoudella ”perkele”. Olisiko siihen pitänyt laittaa jotain sekaan. Mitä siihen nyt laittaisi, että se tulisi makeammaksi. Jos siihen laittaa vettä ja sokeria. Sitten taas kokeiltiin. Nyt ei mies enää lähtenyt vettä suuhunsa työntämään, mutta irvisti kyllä aika pahanmoisen irvistyksen.  Ehkä se nyt vielä jossain vaiheessa alkaa maistumaan. Niin tietenkin kävikin. Viina tuntui maistuvan ja Taavetille tuli mukava kevyt olo. Häntä alkoi jututtamaan, hän keskusteli itsensä kanssa ihan oudoistakin asioista. Ja sitten taas naurettiin jutun päälle. Näin jatkui Taavetin illanvietto, ja häntä alkoi jo harmittamaan, kun ei ollut Koskenkorvaan ennen törmännyt. Tästähän tulee iloinen, kiva mieli.

Taavetilla alkoi jo väsymys painamaan ripsiä alaspäin. Hän nukahteli välillä, ja kun heräsi, hän muisti, että jotain asiaa piti ajatella. Viimein se asia pyörähtikin mielessä, kun hän seuraavan kerran heräsi. Minun piti miettiä, mitä alan tekemään, kun jään eläkkeelle. Alanko juomaan Koskenkorvaa, tämä juttu on hyvä, vaikka se voisi kyllä tulla kalliiksi. Ehkä minun pitää miettiä asiaa vielä uudelleen. Ehkä torkahdan hetkeksi ja mietin sitten asiaa uudelleen.

Ja niin torkahti Taavi uneen. Mutta sitä ei Taavi tiennyt, että kun humalassa nukahtaa, niin yleensä sitä nukutaan kauan. Ja niinhän siinä kävi, nytkin. Mies heräsi hallinsa lattialta kylmissään. Hän koitti hamuilla kädessä olevaa kelloa, mutta näkykyky oli vielä samea. Viimein kuitenkin hän alkoi tavoittamaan näkökykynsä takaisin. Hän katsoi kelloaan pitkää, käykö tämä, mitä tämä oikein näyttää. Näyttääkö kello olevansa jo kaksitoista. Voihan per***e. Nyt pitäisi päästä Ingritin luo jotenkin. Taavetti oli mokannut. Hän koitti kävellä mutta päässä tuntui olevan hirveä jytinä. Eikä askeleetkaan tuntuneet vielä kovin varmoilta. Enhän minä voi vielä autoakaan ajaa. Nyt pitää alkaa miettimään asiaa taas uudelleen.

Taavi kävi vanhalle sohvalle loikoilemaan, ja koitti ajatella. Pitäisikö minun soittaa vaimolle ja vaikka vähän valehdella. Mitä hittoa minä oikein keksin.

Aikansa oli mies miettinyt kohtaloaan. Monta kertaa hän oli ottanut vanhan puhelimen kahvasta kiinni, soittaakseen vaimolleen, mutta laskenut se takaisin. Niin pelotti miestä nyt.  Enkä, jos otan oikein vähän sitä juomaa, jos se vaikka auttaisi. Niinpä hän lorautti pienen tipan kirkasta juomaa mukinsa pohjaan ja päälle vähän vettä. Kupillisen hän joi kahdella kulauksella loppuun. Sitten taas istuttiin ja kuulosteltiin kuntoa. Se alkoikin jo auttamaan. Nyt tuli Taavista jo paljon varmempi. Hän otti puhelimen luurin käteensä ja soitti vaimolleen. Ja hän kertoi asian aivan niin kuin se oli tapahtunutkin. Ostin viinaa ja menin sitä yksin juomaan halliin. Sitten satuin nukahtamaan ja heräsin vasta nyt. Ingrit kysyi mieheltään, ”mikset tullut tänne ottamaan, ehkä minäkin olisin voinut yhden lasin ottaa. Aivan kuin iso kivi olisi pudonnut miehen hartioilta, ja hän kysyikin, että mitenköhän pääsisin sitten sinne. Vaimo ei jäänyt toimettomaksi vaan kertoi miehelleen, että minä soitan veljelleni, jos hän vaikka hakee sinut.  Hän jatkoi vielä, että jäikö sinulle sitä viinaa. Ei tainnut paljon jäädä, mutta haetaan sitä lisää.

Taavilla tuli hyvä olo, ei ollut vaimo vihainen. Samalla vaimon veli ajoi hallin pihalle. Taavi nopeasti kyytiin ja viinakauppaan. Matkalla miehet ajattelivat, että taitaa se Koskenkorva olla naiselle hiukan vahvaa, jos otat vaikka viiniä tai likööriä. Taavi oli vähän outo näiden viinojen kanssa, ja hän pyysikin vaimon veljen mukaan kauppaan neuvomaan.

Viinat oli hankittu ja samoin ruokaakin ostettu. Kyytimies oli lyönyt Taavetin käteen tulppaanikimpun, että annapas nämä sitten vaimollesi.

Auto kurvasi kotitalon pihaan ja Taavetti kantoi ostetut tavarat sisälle. Hän käveli heti vaimonsa eteen. Pyysi anteeksi ja antoi kukat vaimolle. Vaimo jäi hölmönä katsomaan miestään. Mikä sinulle on oikein tullut, anteeksi ja kukkasia. En ole koskaan tätä vielä kokenut. Nyt kävi vielä toinenkin asia, mitä ei oltu nähty kuin heidän omissa häissään. Ingrit nousi ylös tuolistaan ja halasi miestään, tämä halaus olikin pituudeltaan pitkä.

Pariskunnan välit olivat muuttuneet hetkessä erittäin läheisiksi. Tehtiin ruokaa yhdessä ja välillä halattiin. Tehtiin yhdessä lasit ja istuttiin kuistille niitä juomaan. Alkoi Taavettikin puhumaan, ja kertoi huolensa, että mitä hän tekisi, kun työt loppuvat.  Laitettiin sauna lämpiämään, ja tehtiin taas yhdet paukut. Molemmat oikein nauttivat yhdessäolosta. Tälläisiä tilanteita ei ole ollut kuin silloin nuorena, nyt tästä ei enää luovuta. Uusia harrastuksia mietittiin. Ingrit otti esiin ainakin yhden asian. Miksei tässä rivitalossa kukaan ruoki lintuja. Yhtäkään lintulautaa ei ole pihassa. Sitä päätettiin kysellä isännöitsijältä tarkemmin. Vaimo oli nähnyt televisiosta aivan viimepäivinään ohjelman, jossa vanhempi mies oli tehnyt metsään pienen lintukodon. Vanha mies istui siellä päivisin monta tuntia ja syötteli lintuja jopa kädestä. Lintuja oli montaa laatua ja olihan siellä oravakin. Niistähän voisi ottaa, vaikka valokuvia ja jos vaikka sattuisi tulemaan joitain harvinaisia lajeja, niin niistähän voisi ilmoittaa johonkin. Jotenkin alkoi jo Taavikin innostumaan tästä lintujen syöttämisestä. Mutta sauna oli lämmennyt ja nyt oli eräs jännityksen kohde tulossa. He menisivät yhdessä saunaan, koskahan näin on oikein tapahtunut.

Vielä sunnuntaikin vietettiin kahdestaan. Ainoastaan väkijuomat laitettiin pois näkyvistä. Ehkä niiden aika tulee taas myöhemmin.

Maanantaina isäntä lähti töihin, ja Ingrit päätti soittaa isännöitsijälle lintulaudoista. Hän saikin

Isännöitsijän kiinni, joka selvitteli asiaa lintuinfluenssan vaikutuksesta ihmiseen. Se on tarttuva tauti, joka leviää ihmisestä toiseen nopeasti. Ingrit koitti sanoa, että eläimiä pitää voida syöttää talvella. Eivät kaikki taivaan linnut kestä ankaraa talvea. Hän oli ottanut selvää lintulaudoista. Paras lauta on sellainen, johonka lintu ei pääse ulostamaan. Ja kun lintulaudoista pidetään huolta, niin mitään vaaratekijää ei ole. Mutta ei isännöitsijä näitä asioita halunnut kuunnella. Ingrit sanoi vielä loppuun, että en olisi uskonut, kuinka julmia ihmiset oikein ovat. Ihmiset pitää huolta toisistaan ja myöskin eläimistä pidetään huolta. Mutta ei auttanut tälle ihmiselle mikään puhe.

Ingrit oli kiukkuinen, hän jopa kyseli tutuiltaan, että kenenkä metsä tuo vieressä oleva metsä on. Hän saikin siihen vastauksen ja etsi puhelinnumeroa kyseiselle viljelijälle. oikea numero löytyi ja Ingrit neuvotteli isännän kanssa kaikista asioista mitä heillä on mielessä ja kuinka paikkaa pidetään kunnossa. Isäntä oli itsekin innokas lintujen syöttäjä omalla pihallaan. Ja hän antoikin luvan pariskunnan käydä lintuja syöttämässä. Hän pyyteli vielä, että voisiko hän käydä joskus itsekin katsomassa tätä paikkaa. Näin sovittiin asiat.

Taavi tuli töitä ja siinä yhdessä, kun ruokaa laitettiin, Ingrit kertoi tapauksesta miehelleen. Taavi oli toisaalta vihainen vuokra yhtiön kiellolle. Nythän me voidaan laittaa, vaikka riistakamera sinne puuhun kiinni, niin nähdään, mitä kaikkea eläimiä siellä liikkuu. Isäntä oli ehdottanut, ettei puhuttaisi muille tästä syöttämisestä. Ja kun lähdette metsään, niin menkää aina eri kautta, silloin ei kukaan hoksaa teidän puuhistanne mitään.

Ruokailun jälkeen lähtivät Ingrit ja Taavi kävelemään metsään. Metsä tuntui olevat erittäin kiinnostava kohde. Siellä oli helppo kävellä, sillä omistaja oli pitänyt metsää siistinä. He löysivätkin hienon paikan, missä voisivat lintuja syöttää. Kaksi isoa kuusta ja niiden ympärillä pieniä kuusia. Keskelle jäi aika suuri alue, jossa oli kiva katsella lintujen syövän automaateista. Kaikki odottelu alkoi saamaan molempien mielessä kovin kiireisen ajattelun. Nyt ensin halattiin, ja välillä naurettiin ja välillä taas suunniteltiin syöttöpaikkaa.

Syksyn lähestyessä, kun Taavettikin oli jo eläkkeellä, oli pariskunta saanut itselleen hienon harrastuksen. Pakkanen ja jo ensimmäinen lumisade käynnisti automaattien täytön. Heillä tuntui olevan nyt oiva harrastus. Jo kahden kuukauden jälkeen, kun he hiipivät lähelle syöttöpaikka, huomasivat he syöttöpaikalla olevat jo useita lintuja. Automaatitkin olivat melkein tyhjiä.

Siitä se sitten lähti. Kerrotaan, että heidän yhteinen harrastus on laajentunut. Heillä on jo kolme paikkaa, joita he hoitavat. Kaikki toimii hyvin ja valokuviakin on saatu. Ensimmäisessä paikassa ovat linnut kesyyntyneet jo paljon. Ei sieltä lähde montaakaan lintua pois kun, menemme lisäämään siemeniä. Ja on niitä lintuja seissyt jo meidän olkapäillä ja hatun päällä. Kumpa olisimme keksineet tämän syöttötyön jo aikaisemmin. Niin muuttui pariskunnan elämä täysin, he olivat löytäneet toisensa ja mukavan harrastuksen.

 

 

piki

 

Kaverit ja vähemmän tutut

lauantai, 20 tammikuun, 2018

 

Oli sellainen päivä, kun en keksinyt oikein mitään tekemistä. Sitten sainkin aivan hullun ajatuksen. Jos menisin kaupungin keskustaan katselemaan, minne minun kaverit tai tutut oikein menevät. Olenhan asunut täällä Hyvinkäällä kuitenkin melkein 20 vuotta, että kyllä siinä ajassa on tullut jo tuttuja tässä kaupungissa.

Puin vaatetta päälle, kun oli kuitenkin jo talvi, vaikka ei pakkasta ollutkaan kuin 1 aste. Seisoskelu kuitenkin paikoillaan saa nopeasti kylmän tunkeutumaan vasten ihoa.

Nousin linja-autoon, koska omaa autoa ei minulla ole. Päätin pysähtyä aivan keskustaan, vaikka näin perjantai aamuna eivät vielä ravintolat olekaan auki. Päätin kuitenkin jäädä suuren kauppakeskuksen lähituntumaan ja seuraamaan tilannetta. Kaupan sisäpiha oli laaja, josta pääsi myöskin toiseen suureen kauppakeskukseen. Etsin rauhallisen paikan, jossa saisin olla tovin yksin. Uskoin kuitenkin, että joku tutuistani tulee heti minua häiriköimään. Tutuistani kuitenkin löytyy myöskin ihmisiä, joiden päätehtävänä on saada päivittäiset humalat juotua. Ja niitä ns. kavereita koitin välttää. Itse en ole mikään korkin päälle astuja, mutta nämä tutut ovat yksinkertaisesti tulleet siitä, että olen innokkaasti jäänyt juttelemaan näiden humalaisten kanssa. Heistä kuitenkin löytyy myöskin kivoja keskustelukumppaneita.

Olin löytänyt melko mukavan paikan, vaikka olinkin hiukan kielletyllä alueella. Olin näet mennyt seisomaan seinustan viereen, jossa kasvoi korkeita pensaita. Siellä ilmeisesti saisin olla rauhassa jonkin aikaa.

Suuri Citymarket oli avannut jo ovensa ja ihmisiä alkoi virrata sisään. Kaupassa olivat euron päivät, joka villitsi kaupunkilaiset täysin. Kaikki evät olleet edes kaupunkilaisia, vaan ihmisiä tuntui tulevan kauempaakin kaupoille tähän kauppaan. Olihan se yllättävää, kun hedelmiä sai kilon, yhdellä eurolla. Kaikki alennukset eivät koskeneet pelkästään hedelmiä, vaan muitakin tuotteita oli alennettu huomattavasti. Kiinnostavaa oli huomata, kun vanhemmat naiset jaksoivat kantaa kassejaan ulos kaupasta. Kuitenkin nämä naiset olivat jo aikoja sitten siirtyneet eläkeläisten suureen joukkoon. Ja eivät naiset sieltä yhden kassin kanssa tulleet, vaan kaupasta oli otettu toiseen käteen vielä muovinen kassi, joka kotona sitten joutuu roskapussiksi. Sillä sitä on kiva viedä roskat roskikseen, kun kassi on korea päältä, aivan virheetön, ja maksoihan se kuitenkin 20 senttiä.

Tuttuja ihmisiä ei vaan näkynyt. Tai ehkä siellä meni tuttujakin, mutta hetkellisesti oli niin paljon ihmisiä liikkeellä, että hyvinkin siellä tuttuja oli. Ihmisiä parveili kaupan oven lähettyvillä. Siellä tutut tapasivat toisensa. Jotkut laittoivat tupakan huulilleen ja nuoremmat ottivat puhelimen taskusta, kun pääsivät kaupasta pihalle. Vanhemmat naiset soittivat Taksin hakemaan, koska ruokaa oli nyt niin paljon, että eivät kotiin jaksaneet niitä kantaa. Heillä varmasti oli hyvä mieli, kun pienellä rahalla sai evästä näin paljon. Mitä nyt Taksi sitä kilohintaa hiukan nostaa.

Selvyys tuli, että 50 senttiä pitää vielä jostain saada, että saatais jokainen kaksi tölkkiä kaljaa. Ajattelin antaa rahan pojille, niin pääsevät hekin viettämään viikonloppua.

Täällä kirjaston puistossa näkyikin tuttuja enemmän. Hyvä ystäväni Kalliokummun Ritva odotteli viinakaupan aukeamista. Hän oli jo ruokatavarat ostanut, mutta oli jostain syystä unohtanut viinipullon ostaa. Hän kuulemma lupasi nauttia pullon sisällöstä yksin Vehkojan kaksiossaan.

Kiertelin toisen mahtavan kaupan alapuolelle, eli Suokadun puolelle. Sieltä rauhallisin askelin käveli kaupasta ulos Raimo Lindelöf. Raimonkin kanssa halusin puhua. Hän on kuitenkin varsin merkittävä mies Hyvinkäällä. Hän on Hyvinkään Vuokra-asuntojen hallituksessa ollut monet vuodet. Samoin kuin mieskuoron toiminnassa Riihimäellä. Hänen kanssaan ei kyllä tule aika pitkäksi.  Näin se lähti tuttujen  tapaamiset hyvin käyntiin. Ehkä vielä löydän tuttuja, kun tässä kävelen hiljalleen.

Kävelin Torikatua ylös, keskustaan päin. Vastaa tuli pari iloista kaveria, joita en nimeltä tunne. Kuitenkin he ovat olleet pelaamassa petanqueta Torikatu 19 joukkueessa. Eläkkeellä hekin ovat jo. Kuuluvat tuohon Raimo Lindelöfin joukkueeseen. Tämän kadun varrella on paloiteltu ihmisiä, joskus ennen, kun minä muutin asumaan Hyvinkäälle. Jatkoin kävelyä mäkeä ylös ja saavuin puistoon, suihkulähteen viereen. Paikalla oli yksi pitkäpartainen alkoholin kuluttaja. Kovin apealta näytti hänen elämänsä. Ehkä rahat loppu ja kylmyys tahtoi tunkeutua paidan alle. Jätin hänet kuitenkin, koska häntä en tuntenut kovinkaan hyvin.

Jatkoin Hämeenkadulle, ja päätin pistäytyä katsomassa Check Inn kulmille, mikä siellä on tahti. Kello oli jo puolenpäivän ohittanut, että varmaan hätäisemmät alkavat viettämään viikonloppua. Iltapäivän aurinko alkoi laskemaan kohti vanhan kirkon taakse. Niinpä se loi viimeiset kirkkaat säteensä pitkin Hämeenkatua. Ravintolan oven ympärillä oli jo porukkaa. Osa veteli tupakkaa terassilla. Katselin touhua toiselta puolen katu. En kuitenkaan viitsinyt mennä lähelle ovea, sillä kuitenkin siellä olisi ollut joku tuttu, joka olisi huudellut minut sisälle. Tuttuja ei näkynyt ulkopuolella, onkohan minun kavereista tullut raittiita. No voinhan itsekin kyllä sanoa, että ei tuo viina ole enää minullekaan maistunut kuin silloin ennen.

Jatkoin matkaani takaisinpäin, kohti Uudemmaankatua. Ja saavuin sillalle, josta junat vilistelivät kohti Helsinkiä ja pohjoista. Tästäkin on moni epätoivoissaan hypännyt alas. Ja vielä varmimmin kun on odottanut junan saapuvaksi samaan rytäkkään. Siinä sitä kaverit menevät aika tunnistamattomaksi. Lähdinkin pois sillalta seisoskelemasta, etteivät tule pahat ajatukset mieleeni. Ja voihan siinä joku soittaa poliisitkin paikalle.

Menin Jussintorin takapuolelle katsomaan toria. Torilta olivat kauppiaat jo lähteneet pois. Jokunen kävelijä vielä tuli Prismasta, kantaen kauppakasseja. Nyt tuntui olevan sellainen ”kuollut hetki”. Vaikka kaupat ovatkin vielä auki ja työläiset kohta saapuvat koteihinsa mistä asti kukakin tulee, niin nyt mennään ilmeisesti odottamaan isiä kotiin, että päästään autolla lähtemään kauppaan. Suomalaiset kun ovat oppineet shoppailun.  Vaikka ei olisi mitään ostettavaa, niin pitäähän sitä käydä kaupoissa katsomassa eri tuotteita. Vaatteita hypistellään hihoista, ja kun useampi sitä tekee päivästä toisiin, niin kauppiaalla roikkuu likaisia uusia vaatteita henkareissa. Ei täällä tuntunut enää olevan mitään tekemistä. Ei tämä ollutkaan hyvä juttu. Ehkä tämä olisi onnistunut kesällä paremmin.

Kävelin rautatieasemalle ja hyppäsin Hakalan bussiin. Menin kotiini nuolemaan haavojani ja keksimään jotain uutta juttua. Ajattelin kotimatkalla, että ehkä olemme tulleet vanhoiksi. Ehkä iloitsemme pienistäkin asioista yksin tai kaverin kanssa kotona, ei siihen tarvitse juhlia järjestää.

 

piki

Osaako kukaan auttaa.

maanantai, 15 tammikuun, 2018

 

Ajatteli lähestyä Teitä lukijoita, hiukan erilaisella asialla.

Olisiko kellään tietoa mitä minun pitäisi tehdä. Nyt on minun ihoni alkanut kuivamaan. Oikeastaan vain otsasta.

Luin jostain, että vanhempien ihmisten pitää syödä D-vitamiinia, ettei iho kuiva liikaa varsinkin talvella. D-vitamiinia olen syönyt jo pitkään ja siinä on ollut mukana myöskin c-vitamiinia. Onko normaalit suihkusaippuat liian vahvoja. Kuitenkaan en käy suihkussa kuin 2-3 kertaa viikossa. Ja kasvojani en pese kuin pelkällä vedellä päivittäin, kun ajan parran vaahdon kanssa.

Jostain mainoksesta luin, että pitäisi kasvot, tai missä nyt ihon kuivumista on, puhdistaa puhdistusmaidolla. Vai mennäänkö nyt vähän naisellisuuden alueille. Jos ei kukaan huomannut, niin olen mies, ja sellainen mies, joka ei ole itseään säästellyt. Onko se ajatus nyt lopetettava ja aloitettava itseä puuteroimaan.

Olisin kiitollinen, jos saisin apua. Otsani on kuiva ja tekisi koko ajan mieli sitä raappia. Silmälaseillekin putoaa pientä valkoista hilettä jatkuvasti

piki

Enkeli pieni

keskiviikko, 10 tammikuun, 2018

 

 Ryynäsen Topin ja Marjatan perheeseen oli syntymässä vauva. Oliko se ihme vai löytyikö heidän perheestä muunkinlaista elämää, kuin vain työ.

Topilla oli melko iso romuttamo kotinsa pihalla. Siinä sitä työtä tehtiin päivät kuin illatkin. Arjet ja pyhät, oliko hetkeä jolloin Topi olisi likaiset vaatteensa ottanut päältään pois. Marjatta oli siivoojana lähellä olevassa rauta-alan yrityksessä. Sieltä ilmeisesti hän oli oppinut ne kaikki kirosanat, joita hän viljelikin melko vapaasti.

Marjatta alkoi pyöristymään ja hän jäikin pois töistä odottelemaan vauvan syntymää. Asunnon pihaa hän koitti hiukan siivoilla rautaputkista ja metallilevyn kappaleista. Se ei tietenkään ollut aivan hyvä asia, kun ajatellaan pienen lapsen kävelyä pihalla. Vaikka eihän se vauva nyt vielä tänä kesänä pihalla kävele, mutta onhan se hyvä, kun kerran tätäkin pihaa joku siivoaa. Piha oli täynnä kaikenlaista metallitavaraa. Siinä oli vanhoja pyörän runkoja, ruosteisia kottikärryjä sekä vanhoja hevosen vetämiä kyntöauroja. Piha oli toiminut Topin romuliikkeen varastona. Mitään ei voitu toimittaa pois, kun hän ajatteli aina, että sitäkin voi vielä tarvita.

Marjatta pyöristyi entisestään. Monesti oli Topi joutunut viemään vaimoaan neuvolaan. Vanha Skoda pääsi sauhuttelemaan kylän hiekkaisia teitä, Marjatan voihkiessa etupenkillä.

 

Viimein vauva syntyi, näin ainakin tiesi kyläkaupan Siiri. Hän hoiteli yleensä kaikki tiedustelu tehtävät, kun se oli hänen kohdalla niin helppoa. Tietoa haluavat oikein tulivat kyselemään kuulumisia kauppiaalta, ostaen siinä samalla maidot ja voitkin. Vaimoväkeä kiinnosti oikein kovin mennä kirkkoon katsomaan, kun vauvalle nimeä annetaan, onko Topi laittanut päälleen mitään koreampaa, vai olisiko hän vain haalareissa arvokkaassa tilaisuudessa. Siiriä pyydettiinkin kyselemään, koska ristiäiset oikein pidetään. Ehkä sinne jonkinmoinen tietotoimisto menee tilaisuutta katsomaan.

Viimein koitti kesäkuun puoliväli, jolloin oli tarkoitus papin antaa nimi pienokaiselle. Kirkkoon oli sonnustautunut hiukan ulkopuolistakin väkeä. Kauppias Siiri Lautanen, maanviljelijän rouva Annikki Tottinen, eläkemummo Madilla Väkeväinen ja ruustinnan sisko Hilda Kymäläinen, vaikka hänen tietenkin piti muutenkin kirkossa käydä, aina kun siellä jokin toimitus oli. Tietotoimisto oli tullut kirkkoon jo ajoissa. Ainakin silloin he näkevät koko toimituksen alusta alkaen.

Kirkon ovet avautuivat ja ensin sisään astuivat Topin veli vaimonsa kanssa. Vaimo kantoi pientä vauvaa sylissään. Topi ja Marjatta astelivat perässä aivan kirkon eteen, johon oli kannettu pieni pöytä, jossa oli kastemaljakko ja valkoinen pyyhe. Tietotoimisto huomasi heti, että Topilla oli oikein pukutakki ja housut. Paita oli kyllä aivan tavallinen ruutupaita. Siiri koitti katsella, että olisiko paita ollut puhdas, mutta täältä asti se ei selvinnyt. Pitää katsoa sitten kirkon edessä, kun samalla päästään katsomaan vauvaa.  Toimitus oli juhlallinen ja virsikin laulettiin. Vauva oli tyttö, kun hän sai nimekseen, Marja-Leena.

Toimitus päättyi ja tietotoimiston väki riensi ulos kirkon eteen, katsomaan uutta jäsentä. Lapsen äiti ja isä, sekä kummit vauvan kanssa saapuivat kirkosta ulos. Toimikunnan jäsenet onnittelivat vanhempia ja tietenkin kummeja. Samalla Siiri pyysi, että saadaanko me katsoa, hiukan tytön kasvoja. Tietenkin siihen suostuttiin, sehän oli aivan selvä. Samalla Siiri kurkkasi Topin paitaa, oliko se vanha likainen, vai juuri tätä tilaisuutta varten ostettu. Puhtaalta ja uudelta se näytti Siirin silmissä. Olihan siitä Topissa sittenkin miestä, ajatteli Siiri mielessään. Ja niin oli tapahtuma sitten ohi. Topi käynnisteli vanhaa Skodaa käyntiin, joka sitten sahaamisen jälkeen käynnistyikin, saattaen sinisen sankan pilven pakoputkestaan.

Aikaa kului ja pieni tyttö, Marja-Leena varttui. Äiti ei jäänyt kotiin tyttöä hoitamaan kuin kahdeksi kuukaudeksi. Tytölle otettiin hoitaja, koska kylällä ei ollut minkään näköistä tarhaa vielä olemassa. Ja kuitenkin kylän keskustaan oli matkaa viisi kilometriä.

 

Marjatta palasi töihin ja hoitajaksi oli valittu lähinaapurin tyttö Maija. Maija oli jo oppinut pieniä lapsia hoitamaan, kun oli omaa veljeään joutunut hoitamaan, äidin kuoltua synnytyksessä.

Lapsi varttui hyvässä hoidossa. Marjatta oli antanut hoitaja Maijalle kiitosta. Tiskit oli aina tiskattu, ja vaatteet olivat narulla kuivamassa. Oikein hyvä ja kiitos sinulle. Jopa palkkaakin annettiin lisää.

Hoitaja Maija oli huomannut, kuinka iloinen pieni tyttö oli aina. Maijan hyräillessä ja välillä oikein laulun sanoja tapaillen, hän lauleskeli töitä tehden. Ei Maija niin monen laulun sanoja muistanut, mutta tyttökin alkoi laulamaan, vaikka leikkikin omia leikkejään. Maijalla tuli oikein lämmin olo, kun hän kuunteli tytön laulua.

Tyttö oli tullut siihen ikään, että hän kyseli Maijalta kaikkia asioita. Sitten hän kysyi Maijan äidin nimeä. Maija vastasi, että minun äidin nimi oli Vieno, mutta hän on jo kuollut. Miksi pitää kuolla, kyseli tyttö heti perään. Jälleen hänelle kerrottiin, että äiti kun synnytti minun pikkuveljeä, niin hän kuoli siihen synnytykseen, ja nyt hän on minun enkeli. Mikä on enkeli, kyseli tyttö taas Maijalta. Kaikista ihmisistä jotka kuolevat tulee enkeleitä ja he ohjaavat sitten jokaisen toimia täällä maan päällä. Maija jatkoi vielä, että hänellä on eräs enkeli laulu kotona. Hän tuo sen huomenna tänne, niin lauletaan yhdessä sitä laulua.

Aamulla kun Maija tuli taas hoitamaan pientä Marja-Leenaa, oli hänellä laulun sanat mukana. Marjatta oli jo lähtenyt töihin, kun alkoi tytön sängystä kuulumaan ääntä. Siellä hymyilevä pieni tyttö jo ojenteli itseään, ja heti kyselemään Maijalta, onko sinulla se laulu mukana. On minulla, mutta ensin hoidetaan aamutoimet ja syödään vähäsen.

Maija otti laulun sanat kassistaan ja alkoi laulamaan laulua. Sinä varmasti opit, kun minä laulelen tätä sinulle monta kertaa päivässä. Laulun nimi on Enkeli pieni. Maija alkoi laulamaan laulua.

 

Niin hiljainen pyyntö on enkeli tää                                Enkeli pieni

Pieni hiljainen haave vain                                              Anna minulle voimaa huomiseen

Tänään yöksi sä viereeni jäät                                         Enkeli pieni

Lennä mun unissain                                                       Näytä taivaasi tähtinen

Sut tahdon vierelläin kulkevan                                      Enkeli pieni

En vain haaveissa mun                                                   Anna minulle voimaa rakastaa

Toivon mut syliisi sulkevan                                            Enkeli pieni

että korjaisit haavoitetun                                               Älä hylkää muo milloinkaan.

 

Jos joskus tuntisin enkelin                                             Enkeli pieni…

Pois viereltäin lentävän

Niin olethan lähellä kuitenkin

Mun turvana elämän

Sut tahdon vierelläin kulkevan

En vain haaveissani mun

Toivoin mut syliisi sulkevan

Että korjaisit haavoitetun

Pieni Marja Leena kuunteli Maijan laulua. Hiukan hän liikutteli suutaan, mutta mitään ääntä ei vielä kuulunut. Mutta jo seuraavana päivänä hän muisti monta sanaa ja vielä peräkkäinkin. Taas oli uusi laulu tytöillä, mitä päivän aikana laulettiin. Jopa Marja-Leenan äiti oli huomannut tytön laulamisen. Omia askareitaan tehdessään hän pysähtyi kuuntelemaan pienen tytön laulua. Se hellytti äidin sydämen. Silmiä piti välillä hieraista kuivaksi.

Vuodet kuluivat ja synttäreitä juhlittiin. Lapsia ei Marja-Leenan synttäreillä vain näkynyt. Ei ollut lapsia kovin lähellä Marja-Leenan kotia. Maijan veli oli, ja hän kävikin kerran tytön synttäreillä, mutta sitten ei enää. Hän tunsi olevan liian vanha pienen tytön synttäreillä vieraaksi. Ketään muita ei käynyt kuin kummit ja Maija tietenkin. Kyllä pieni tyttö sai varttua aivan yksin oman lapsuutensa. Ainut hyvä asia oli, että Maija oli hänen hoitajansa. Se tietenkin auttoi paljon, kun hän leikki tytön kanssa päivisin ja keksi kaikkea harrastamista tytölle.

Marja-Leena täytti seitsemän vuotta ja oli lähtemässä kouluun ensimmäistä kertaa. Äiti ja isä ei häntä kerennyt viemään, vaan Maijaan turvauduttiin jälleen. Mutta onneksi hän sai bussirahan, ettei tarvinnut omaa rahaa kuljetukseen käyttää.

Ensimmäinen koulupäivä koitti. Koulureppu oli jo ostettu ja äiti oli joltain työkaveriltaan saanut kengät, mekon ja ohkaisen puseron. Myös tytön vaaleat hiukset oli letitetty ja koristeena oli kirkkaan punainen lettinauha. Mekossa oli pieni repeämä, jonka Maija oli siististi korjannut. Nyt oltiin valmiit ja asteltiin ulos maantielle, jossa pysäkki oli aivan kodin vieressä. Molempia jännitti, mutta Marja-Leenaa tietenkin kaikkein eniten. Linja-autoon noustiin ja Marja-Leena sai maksaa molempien matkustajien kyydin. Sitten istuttiin penkille odottamaan, että auto saapuisi kirkonkylälle. Onneksi aivan koulun edessä oli pysäkki, johonka auto pysähtyi. Kaikki koululaiset nousivat autosta pois. Maija otti Marja-Leenaa kädestä kiinni, ja he lähtivät kulkemaan koulun portista sisään. Maija suunnisti tytön kanssa alakoulun oven eteen, josta he menivät kouluun sisälle.

Nyt alkoi Maijaakin jo jännittämään. Hän ajatteli, että onkohan opettajana vielä se vanha täti, jonka nimi oli Olga Lemponen. He astuivat käytävästä luokkaan. Maijan silmät pysähtyivät opettajaan. Se oli Olga, joka ei ollut kaikkein tasapuolisin opettaja tässä koulussa. Voi tyttö ressua, minkä opettajan kynsiin hän joutui. Maija luuli, että Olga olisi jo päässyt eläkkeelle, kyllä hän niin vanha oli jo.

Pieni koululainen oli kirjautunut oppilaaksi ja Maija siirtyi pois koulun luokasta. Hän jäi odottamaan pientä koululaista koulun lähelle. Maijalla oli eräs tuttu, joka asui tässä aivan lähellä. Hän suuntasi kulkunsa ystävänsä luo odottamaan Marja-Leenan pääsyä koulusta.

Sovittuna aikana Maija saapui koulun luo odottamaan tyttöä koulusta. Ja ei aikaakaan, kun tyttö asteli kohti koulun porttia. Maija hymyillen otti tytön vastaan ja he jäivät odottamaan bussia pysäkille. Maija koitti kysellä tytöltä asioita, joita hän kuvitteli siellä käsittelevän ensimmäisenä päivänä. Tyttö oli vain hiljainen, oli niin kuin hän ei olisi kuullut lainkaan mitä Maija kyseli. Kotiin saapuessaan hän pyyteli, että Marja-Leena aukaisisi repun ja katsoisimme mitä kaikkea sieltä oli tullut. Maija meni koulupöytänsä luo ja alkoi laulamaan laulua ”Enkeli pieni”. Maijakin yhtyi tähän lauluun kyyneleet silmissään. Kun laulu oli laulettu, aukaisi tyttö reppunsa ja näytti Maijalle kaikki kirjat mitä hän oli saanut. Samoin lukujärjestyksen. Maija kirjoitti itselleen ylös, milloin tytön koulu alkaa ja päättyy joka päivä. Nyt alkoi tyttö jo puhumaan ja hän kyseli, että mikä tämä lukujärjestys on. Maija selitti kaiken ja mitä oppiainetta, milloinkin luetaan.

Tytön äiti saapui töistä ja Maija oli valmis lähtemään taas kotiin. Tyttöä hän kävi vielä halaamassa, niin kuin aika kun, hän oli kotiinsa lähtenyt. Äidille hän supatti, että tyttö oli ollut aivan hiljainen koko automatkan. Eikä tyttö ollut hänelle kertonut, että oliko koulussa jotain tapahtunut.

Seuraavanakin päivänä oli tyttö taas hiljainen kotimatkan ja koko viikon jokaisena päivänä. Maijalle oli perjantaina tullut mieleen, että onko tyttöä kiusattu koulussa. Hän alkoi kyselemään tytöltä, onko joku häntä kiusannut. Vasta sitten kun tytön äiti tuli kotiin, oli tyttö ottanut Maijaa kädestä kiinni ja kysynyt, ”Pitääkö mun vielä mennä kouluun”.

Paha olo valtasi Maijan ja hänen silmiinsä nousi kyyneleet. Samoin kävi äidillekin, vaikka hän oli luonteeltaan vahva nainen. Maija puristi tyttöä vasten rintaansa ja kyseli kuiskaten, ”Mitä koulussa on oikein tapahtunut”. Tyttö vastasi, ”Opettaja huutaa kaikille oppilaille, minua pelottaa”.

Äidin silmät tulistuivat ja hän alkoi hakemaan koulun puhelinnumeroa. Numero löytyi ja Marjatta pyöritti lankapuhelimella numerot koneeseen. Melkein heti sieltä vastattiin, ja Marjatta pyyteli koulun johtajaa puhelimeen. ”Kukas siellä on ensimmäisenluokan opettaja, vai Olga Lemponen. Meillä tyttö pelkää tulla kouluun, kun opettaja kuulemma huutaa kaikille lapsille. Kuinkas vanha tämä opetta on, vai niin. Eikö sinne löydy yhtään nuorempaa. Vai niin, selvä, kuulemiin”. Marjatta supatti Maijalle, että Olga on 80 vuotias ja hän on kuullut jostain sairaudesta, joka hänelle on tullut. Sinne on kuulemma tulossa uusi opettaja ensi maanantaiksi. Hän oli kuulemma kuunnellut luokan oven takana ja oli tietoinen tästä huutamisesta. Mutta ei oikein ollut tohtinut opettajaa siitä huomauttaa, kun hänellä on kuulemma jokin vaikea sairaus todettu.

Äiti kävi tytölle kertomassa, että kouluun tulee maanantaina uusi opettaja, ja hän ei kuulemma huuda. Sinun pitää vain minulle tai Maijalle kertoa, jos koulussa tulee jotain ongelmaa.

Uusi opettaja olikin kuulemma kiva ja tyttö oli oikein innokas aina lähtemään kouluun. Musiikkitunnilla oli opettaja kysynyt oppilaiden rakkaimpia lauluja. Eli jokaisen piti kertoa laulun nimi, jota he haluavat laulaa. Niin oli Marja-Leena ilmoittanut hänen rakkaan laulunsa nimen opettajalle. Opettaja ei tiennyt tästä laulusta mitään. Mutta hän pyysi, että jos tytöllä on sanat ja nuotit kotona, niin toisi ne tänne hänelle. Ja niinhän tyttö oli vienyt Maijan vihkosen kouluun, josta opettaja kopioi laulun itselleen. Marja-Leena sai ensimmäisenä laulaa tämän Enkeli pieni laulun opettajan vieressä luokan edessä. Opettaja säesti harmonilla. Luokka tykkäsi tästä laulusta. Niinpä

jokaisen musiikkitunnin alussa koko luokka lauloi tämän saman laulun yhdessä.

Vuodet vierivät ja Marja-Leena kantoi hyviä numeroita koulusta kotiin. Mutta sitten sattui niin, että tyttö muuttui taas hiljaiseksi. Marja-Leena oli jo 13 vuoden vanha, ettei hän enää tarvinnut Maijaa tuekseen kotona. Tytön äiti kuitenkin huomasi tytön hiljaisuuden ja hälytti Maijan paikalle. Maija koittikin udella tytöltä hiljaisuuden merkitystä. Mutta ei tyttö sitä kertonut. Kuin sitten vasta illemmalla, kun hän pyyteli äidiltään vähän uudempia vaatteita kouluun. ”Eivätkö nämä ole hyvät vaatteet, juurihan minä ne sinulle hankin”. Eivät nämä ole uudet ja nämä ovat rikkikin. Ennen aina Maija korjasi hänen vaatteensa mutta nyt oppilaat näitä ilkkuvat. En pääse heidän leikkeihin enää mukaan, kun olen ryysyläinen. Äiti ottikin Maijalle heti puhelun. Löytyisikö häneltä lainaksi tytön kokoisia vaatteita. Maija lupasi katsoa ja tuoda heti ne tytölle.

Niin sai tyttö nätit vaatteet vielä samana iltana. Ja vaatteet olivat hyvässä kunnossa ja ne eivät olleet mistään rikki. Äiti vielä kertoi, että huomenna mennään kauppaan ostamaan sinulle uusia vaatteita ja vielä sen verran, että niitä pystyy hiukan vaihtelemaan keskenään. Tyttö ilahtui, ja riensi äitiään halaamaan. Ei ollut tyttö saanut kuin vanhoja vaatteita, joko äidin kavereilta tai jostain kirpputoreilta. Yksillä samoilla vaatteilla mentiin aina yksi lukuvuosi eteenpäin.

Tyttöä muutenkin onnisti, kun Maija oli pyydellyt häntä kirkon tyttökerhoon. Maija oli siellä ollut jo monta vuotta ja nyt oli Marja-Leena tullut siihen ikään, että hän voisi tulla kerhoon, jos hän vain haluaa. Sanoin kuvaamattoman iloinen oli tyttö. Silmät kostuivat, kun hän kirkui äitinsä ja Maija vierellä. Pääsenkö minä täältä johonkin kerhoon, pääsenkö pois kodista välillä.  Kyllä sen jokainen uskoi, että tämä oli hänelle mieluinen tieto. Eihän tyttö ollut kodistaan päässyt kuin kouluun ja joskus äitinsä kanssa kauppaan.

En tiedä, oliko tämä kirkon tyttökerho jonkinlainen ”lähtölaukaus”, elämän muutokseen. Sillä tyttö halusi tutustua kirkkoon vielä tarkemmin. Sunnuntaisin hän halusi lähteä kuuntelemaan Jumalan sanaa. Joka ainoa sunnuntai hän meni kirkkoon ja halusi jutella papin kanssa joskus. Kirkkoon hän halusi tutustua, koska kuulemma piti kirkosta paljon. Ja kirkossa kävi sellaisia ihmisiä, jotka halusivat puhua hänelle kaikista maailman asioista. Tyttö kävi kirkossa yksin, Maijan kanssa.

Lopulta oli koulu käyty loppuun. Ja Marja-Leenalla oli selvänä jo seuraava koulu. Ompelijaksi hän halusi. Hän halusi tehdä itselleen vaatteita. Sellaisia vaatteita joista hän piti. Hän oli oppinut jo pienenä tyttönä tekemään neulomisia, ja kutomista, kun Maija häntä neuvoi. Maija oli omalta osaltaan auttanut tytön valintaa, vaikka ei sitä hänkään silloin vielä tiennyt. Maijasta oli muutenkin tullut hänen paras kaveri, vaikka ikäeroa olikin paljon. Maijaa tyttö piti kuin toisena äitinä. Maija sai ensimmäisenä kuulla aina tytön suunnitelmista. Koulussa hän teki itselleen vaatteita. Samoin Maijalle ja jotain vaatteita myöskin äidille. Hän valmisti vaatteet kotona iltaisin, Maija välillä oli auttamassa. Tyttö tuntui elävän nyt kovin iloista, ja työteliästä aikaa. Moni kavereistaan pyysi tekemään myös heille vaatteita. Ja hän tekikin, kun jokainen vai toi kankaat hänelle.

Ompelija-linja päättyi, mutta tyttö halusi vielä opiskella. Hän halusi olla ihmisten kanssa ja auttaa heitä. Kylän kirkon papin kanssa hän oli monesti puhunut papin työstä. Pappi oli häntä pyytänyt anomaan teologin oppilaitokseen. Ja sinne tyttö oli jo kaavakkeet täyttänyt. Maija sen tiesi, mutta ei vielä kotiväki. He saavat tietää vasta sitten, jos pääsen kouluun. Papiksi ei vielä ollut mahdollista naisen päästä, mutta joitain tehtäviä hän pystyisi pappilassa tekemään. Ja olisihan hän valmiina, jos päätös tulisi, että papiksi nainenkin pääsee.

Niin paljon oli Marja-Leenan elämässä tapahtunut. Koulusta hän toi erittäin hyvät numerot. Ompelijan koulun jälkeen, häntä kyseli paikkakunnan kangaskauppa töihin. Ja nyt hänet oli otettu teologian opintoihin haastattelun jälkeen. Hän sattui olemaan ainut nainen tällä kurssilla.

Jälkeenpäin olen kuullut, että Marja-Leena oli haun jälkeen pestattu kotikylän kirkkoon papiksi. Jo ensimmäisen esiintymisen jälkeen, kun hän oli saarnan pitänyt, oli kirkko ollut viimeistä paikkaa myöden täyteen. Ja jatkossakin kun Marja-Leena Ryynänen saarnasi, kirkko oli täynnä. Paikkakunnan ihmiset pitivät ensimmäistä naispappia suuremoisena ihmisenä. Hän piti mieleen painuvia saarnoja, pysäytti pyöränsä aina kun vain ihmisiä näki, hän halusi kuulla ihmisten asioista ja huolista. Hän halusi jakaa toisten kanssa ilot ja surut. Hän oli perustamassa nuorille kahta kerhoa, niin tytöille kuin pojillekin. Samoin kirkkoon tuli tyttöjen kerhon lisäksi pojille myöskin kerho. Hän yksinkertaisesti halusi auttaa kaikkia kirkon jäseniä omalla tavallaan. Monesti pappi pyydettiin perheiden omiin juhliinkin. Hänelle pystyi puhumaan kuin naapurin emännälle. Ei kukaan ajatellut, että hän oli pappi, ja vieläpä hyvä pappi.

 

 

piki

 

 

 

 

 

 

 

Onko yhteys katkennut aiheisiin?

lauantai, 6 tammikuun, 2018

 

 

Niin se sitten alkoi. Istuin koneeni viereen ja koitin hahmotella seuraavaa juttuani. Nyt se tuntui olevan kyllä vaikeaa. Aivot olivat aivan jumissa. Monena päivänä olin jo tuskaillut, että mistä minä oikein kirjoittaisin. Ei vaan mitään aihetta tuntunut tulevan mieleen. Johtuukohan se siitä, kun olen kuitenkin jo viisi vuotta näitä juttujani kirjoitellut. Ja vauhtikin on ollut välillä, juttu viikossa. Olisiko kaikki jutut jo loppuneet. Ei, ei se varmasti ole syy tähän. Syy on vain siinä, että vanhat aivot eivät tuo enää aiheita niin nopeasti esille kuin ennen. Yksi konsti tietenkin olisi vielä käytössä. ”Jos ottaisin hiukan viinaa”. Se ei kuitenkaan ole aivan oikein. Jokainen muistaa aikaa taaksepäin, kun Suomessa oli paljon kirjailijoita, jotka joivat, kun kirjoittivat. Ja niin kävi, että kynä lopetti kokonaan kirjoittamisen. Ja ei se viina enää oikein maista. Yhden tai kaksi lasia pystyy korkeintaan ottamaan. Mutta se määrä ei oikein vielä kirvoita kieltä. Kolme lasia, kun ottaa, niin menee muisti. Kyllä elämä on sitten joskus hankalaa.

Koitin kuitenkin sitä viinaa, jos se vaikka antaisi jotain vauhtia tähän, vanhaan olioon. Ja ehkä se antaa pientä piristystä meidän kahden elämään muutenkin. Onhan kuitenkin jo melkein 50 vuotta oltu yhdessä. Luulen, että siinä ajassa on kyllä kaikki elämän ongelmat jo käsitelty ja puhuttu selväksi. Toisaalta kuitenkin, ei se emäntä oikein tästä viinan juonnista tykkää. Ehkä minun on  vaan hengitettävä sisäänpäin.

Ensimmäinen lasi on juotu, ei vaan mitään aihetta vielä löydy. Join toisen ja kolmannenkin. Ei tapahtunut mitään.

Menin koneelle ja siirryin You Tubeen. Ajattelin ettei kännit mene aivan hukkaan. Avasin nimellä Joel Hallikainen. Sieltä löytyi laulu, Pieni Enkeli. Mietin vähän aikaa, että olenko minä tämän kappaleen kuullut aiemmin. Kappale tuntui sellaiselta, että se oli pakko kuunnella. Varsin kaunis ja herkkä. Sitten se yhteys taas tuli aiheeseen. Kaikki tuntui taas helpolta, mulla oli aihe, josta voisin alkaa kehitellä jotain uutta juttua.

Seuraavan jutun nimi on ”Enkeli pieni”. Juttu ilmestyy muutaman päivän jälkeen.

 

piki