Kaikkea on käynyt. Töissä pimahti pää kai se oli joku masennus. Onneksi itse osasin hakea apua, ja sain myöskin apua kun ei ollut vielä Korinaa. Istuin kotonanija katselin seiniä. Oli televisio auki mut en tajunnut mitä sieltä tuli. Vaimo oli silloin sairaalassa koska hänkin tarvi apua. Hän sairasti keuhkoahtautumatautia, eli en pystynyt oikein huolehtimaan itsestäni saati sitten vaimosta. Ehkä se ensimmäinen käynti sairaalassa kun joku hoitaja tenttasi muo et miksi olen sinne tullut. Mä sain koko tunnin kertoa viime vuosien tapahtumista. Vaikeaa se oli muistella mutta kun siellä sain tunnin puhua, tuntui et paranin jo niin paljon et uskalsin lähteä siitä tuolista vaimo katsomaan. Ensimmäinen käynti oli halaamista ja mun itkemistä. En vaan voinut mitään. Vaimo puhui mulle aivan samalla tavalla kuin kun kaverit niiden mun kirjoitusten jälkeen. Hän vaan jaksoi auttaa mua vaikka itsellään oli vaikea sairaus ja hän tiesi että siitä hän ei selviä hengissä. Hyvästelin hänet ja lähdin kotiin
Olen kamppaillut monenkin asian kanssa viime ajat. No näitä blogeja en ole pystynyt kirjoittamaan enään millään. Ei vaan tule mitään juttuja mieleen mistä voisin kirjoittaa. Siis tiedoksi vielä että kaikki blogi-tekstit ovat täysin keksittyjä. Tietenkin sieltä voi joku saada ahaa elämyksen, “nyt se kertoo musta, mistä se tiesi et ryyppään viinaa”. No eihän siinä tarvii kovinkaa lukenut ihminen olla että pystyy kirjoittamaan jostain keksitystä ihmisestä että se ryyppää. En minäkään ollut yhtään pahoillani että tekstistä löytyy viinan ottamisesta, otanhan itsekin vaikka en niin paljon enkä niin tiuhaa kuin nuorempana.
Ennen kirjoitin blogijuttuja kolmekin tarinaa viikossa. Yhden jutun pituus oli n. neljä sivua. Asioita vain pompsahti mieleen ja sitten taas piti kirjoittaa. Istuin kaiken vapaa-aikani koneen vieressä. Olin tietenkin hidas kirjoittamaan. Kahta sormea yleensä käytän ja tahtoo tulla silloinkin virheitä, mitä siihen nyt muita sormia ottaa sekoittamaan.
Tänään viikko ennen joulua aloin siivoilemaan kaapinpäällisiä. Sieltä löytyi sellaisia papereita jotka menin laittamaan oikein mappiin, olivat tietenkin tärkeitä piti säilyttää. Jäin selaamaa sitä mappia. Vastaani tuli kun sitä mapin papereita selailin, aika jolloin mä sekosin. Joku masennus silloin iski. Olin kopioinut facebookista ne kirjoitukset joita oli kolme, ja hirmu määrä mun kavereista mätkivät mua semppaamalla ja lepäämisellä. Mun oli alettava lukemaan niitä mun kirjoituksia ja kaikkien kavereiden mukaan olosta. Istuin sängyn päällä ja luin. Ensimmäisen lauseen jälkeen tippui jo pisaroita paperin päälle. Itkin ja en kerennyt pyyhkimään silmiäni vaan jatkoin lukemista. Pyyhin kädellä silmiäni ja luin kaikki kolme kirjoitusta ja kavereiden jutut myös. Huomasin et mulla on kavereita jotka jaksavat nostaa mua pystyyn. Varmasti se auttoi, uskon itse kuitenkin niin. Voiko tää johtua vaikka sellaisesta asiasta, et kun olin enemmän ja vahvemmin vuokra-asuntojen touhussa mukana, niin halusin auttaa kaikkia ihmisiä. Niinkuin kerroin et onko mulla naamassa joku merkki kun mulle täysin vieraat ihmiset soittelivat ja lähettivät sähköposteja. Niinhän sen pitääkin olla. Koitin oman tietoni mukaan vastailla asukkaiden kyselyihin. Mutta kun monet ihmiset alkoivat kertomaan omista sairauksistaan mulle. Täysin vieraalle ukkelille varsin kovistakin sairauksista. Päällimmäisenä muistan erään rouvan soiton. Hänellä oli syöpä. Puhelu kesti kauan varmaan tunnin. Vaimo viittoili syömään. Minä vain jatkoin kuuntelemista. Enhän voinut rouvalle sanoa et nyt mun pitää mennä syömään, Jonkinlaista kunnioitusta pitää olla. Rouvalle oli kaikki tehty, nyt sitten vain odotellaa. Puhelun jälkeen tulin pöydän viereen, ruoka oli jäähtynyt ja mulla oli erittäin paha olla. Ruuan sain lämpimäksi mutta näin jälkeenpäin ajatellen kyllä kunnioitan sairaanhoitajia miten he jaksavat jo sen kovan paineen alla ja sitä kuolemaa. Naiset varmaan ovat paljon vahvempia kuin miehet vai olenko mä poikkeus. Mä en tahdo vieläkään oikein jaksaa. Mun masennus tuli tohtorin mukaan juuri sopivalla hetkellä tietoon. Jos aikaa olisi kulunut muutama viikko eteenpäin olisin jäänyt joksikin hörhöksi. Käsissä oli tulehdukset, ilmankos ei työkalut pysyneet kädessä.
Mutta onneksi osasin hakea apua ajoissa. Joskus vain sitä osaa itsekin hakea apua. Kotona mulle tuli mieleen laulu “Pidä itsestäsi huolta” Matti ja Teppohan sen olivat tehneet. Tästä laulusta ja sen seurauksesta kerron vielä tuonnempana lisää.
Näin se aika sitten kului. Minä olin vähän pöljä ja kävin sairaalassa puhumassa ja vähän erilaisia liikkeitä tehtiin mitä pystyin kotonakin tekemään. Vaimo pääsi sairaalasta välillä pois ja häntä kävivät hoitajat auttamassa melkein joka toinen päivä.
Kumpikaan ei ollu kunnossa. Kiistelimme vähän leikin varjolla kumpi meistä kuolee ensin. Vaimolla oli aika jämäkkä asenne siihen et hän lähteen ensin ja hänet sitten poltetaan, mua eivät madot syö. Hän oli tehnyt avustus kiellon, jonka hän ilmoitti mulle. Ehkä se ei ollut hyvä asia. Menin aivan jumiin. En pystynyt oikein kysymään, mikä se on. Mykistyin ja olin hiljaa. Vaimo tuli vierelle ja kertoi että häntä ei laiteta mihinkään koneeseen. Tämä laukaisi tilanteen ja pystyin taas puhumaan. Ehkä tämä vaimon sairaus esti munkin paranemisen. Mutta se oli kuitenkin toinen asia. Mulle vaimon sairaus oli se päällimmäinen asia vaikka tiesin että hän ei siitä selviä. Mutta kun olemme olleet melkein 50 vuotta yhdessä, niin kai meidän liitossa on jotain hyvääkin ollut. Vaikka tiesin senkin et vaimoni ei koskaan valittanut. Hän teki niin pienellä rahalla et oikein hävetti. Kaiken näköisiä muutoksi hän teki ruokiin ja kuitenkin omasta mielestäni ne olivat terveellisiä ja hyviä
Olin jo 2021 kesäkuussa mennyt töihin. Luulin kai et olen terve
Sitten vaan kävi niin syksyllä, että olin käynyt vaimon luona sairaalassa kun hän ei vastannut puhelimeen. Hän oli erittäin iloinen ja pirteä. Sanoinkin et pääset varmaan huomenna kotiin. Sovittiin et jos mä en jaksa tulla huomenna. Tai ei se jaksamisesta ole kiinni mutta kun ei kehdannut lähteä ilman suihkua sairaalaan. Näin sovittiin että hän vastaa puhelimeen. Koitti huominen ja kotiin tullessani soitin vaimolle. Hän ei vastannut, lähdin sairaalaan ilman suihkua. Hänen huoneensa oli ovi lukossa. Joku hoitaja ohi menneessän sanoi et sinne ei saa mennä. Mitenkäs mä sinne olisin päässyt kun ovi oli lukossa.
Kävin koputtamassa lääkärin oveen. Lääkäri tuli ja kertoi mulle käytävällä että vaimosi alkoi huonontua puolen päivän aikaan. Saat mennä katsomaan kun puetaan sulle vaatteet ensin päälle. Mietin mitä mä tekisin. Kaksi vaihtoehtoa oli. Menenkö katsomaan kun hän poistuu pois luotamme vai jätänkö mieleeni hänen eilisen iloisen ja nauravan kuvan. Sanoin lääkärille että jos mä en mene. Ehkä mä haluan muistaa hänen iloisena. Kiitin lääkäriä hän tuntui oikein asialliselta ja mukavalta. Ehkä n. kymmenen minuutin päästä olin kotona. Olin heittämässä takki naulakkoon kun lääkäri soitti, “vaimonne on kuollut”. Kiitin soitosta ja lupasin tulla seuraavan päivänä hakemaan hänen tavarat pois. Istuin sohvalle istuin hetken ja soitin lapsille. En osannut itkeä, istuin vain sohvalla. Sammutin television ja samuttelin valoja, laitoin kynttilän palamaan. Soitin vielä vaimon siskolle, istuin ja katselin kynttilää, mitä minun pitäisi tehdä. Olin aivan hukassa.
Seuraavana päivänä haettiin vaimon tavarat pois sairaalasta. Sain kuulla että pitää tehdä perunkirjoitus ja käydä hautaustoimistossa. Eli niiden asioiden kanssa painin seuraavaksi. Hautaustoimistoon sain vaimon siskon mukaan, hänestä oli suuri apu.
Vaimo kuoli 23.11 2020 ja hautajaiset 11.12.
Sen jälkeen oli aika tyhjää. Istuin yksin kotona mitä nyt lapset ja lasten lapset kävivät. Suurimman osan olin kuiten yksin. Aika oli pitkää. en osannut tehdä mitään. Tuntui kuin olisin synkistynyt, mutta salasin sen kuitenkin kun joku tuli kylään. Minusta oli tullut näyttelijä. Lapset kun kävivät niin näyttelin iloista, kun he lähtivät synkistyin. Miksi näin tein, sitä en tiedä. En osannut ajatella mitään, en osannut ajatella että pitäisi hakea ruokaa. Sitten kun huomasin et ei ollut muuta syötävää kuin sokeria kupissa. Silloin havahduin ja lähdin kauppaan, vaikka ostokset sattuivatkin olemaan aika paljon sellaista syötävää et niitä muutenkin syödään kylmänä.
Jossain vaiheessa aloin kuitenkin muuttumaan. Aloin laittamaan itselleni ruokaa, oikein lämpöistä ruokaa. Käytiin tyttären kanssa haudalla, tai ei siellä mitään hautaa ollut kuin laatta seinässä. Tuhkat haudattiin nurmen alle johon me emme saaneet mennä.
Tämä vuosi 2021 oli aika erikoinen. Pelkäsin lähteä ulos edes kävelemään. En tiedä mistä se johtui. Mutta kun tuli kutsu vuokra-asuntojen pikkujouluun päätin mennä sinne. Juhlat olivatkin aika pienet mutta laatu ratkaisee. Juhlissa sattui olemaan vielä ne kaverit joiden kanssa eniten itsekin toimin. Meillä oli heti hieno rinki koossa. Juttua riitti jokaisella ja uskoin että kaikilla oli mukavaa.
Kun seuraavana päivänä heräsin niin tuntui siltä että nyt lähden kävelemään, tai en taidakaan vielä lähteä, en vielä tänään.
Löysin Facebookista sellaisen sivun kuin “Karanteenikaraoke”. Tietysti piti mennä katsomaan uusia laulajia. Katselin ensiksi tyttöjen esityksiä. Siel oli kaksi aika nuorta tyttöä jotka lauloivat aivan kauniisti. Jokaisen lauluja sai kehuta. Haukkua ei saanut se oli jo ehtona et pääsi sivustolle kuuntelemaan. Niitä sivuja olen seuraillut ja mulla on ollut mukavaan kun kirjoittelen hehuja muutaman rivin. Tytöt lähettävät takaisin viestejä. Näin pääsin itsekin esiintymään kirjoituksen muodossa.
Sitten löysin jostain sellaisen paikan et sivuilta löytyy biisejä joita voit itse laulaa. Ei siellä kovin paljon niitä lauluja ole mutta tutuimpia kyllä löytyy. Aloin itsekin laulamaan. Hiljaa piti laulaa ettei saa häätöä. n. kaksikymmentä kappaletta löysin ja aloin niitä laulamaan. Joskus koulussa oli yhdeksän mut olisin saanut kuulemma kympinkin mut kun virnuilin takaisin oppilaille. Kyllä se laulu ja urheilu olivat mulle ne parhaimmat aineet.
Mutta nyt halusin kokeilla kuinka 73v. vielä laulaa. Olihan se erikoista ja jännittävää.
Joka ilta piti laulaa. n. kolmekymmentä biisiä alusta loppuun. Ehkä se laulaminenkin jonkin verran parani. Mä keksin sellaisen jutun että voisin laulaa vaimon ja mun taipaleesta sellaisia lauluja jotka meidän elämän kaarta jonkin verran sivuavat.
Esimerkiksi sitä rakkaus aikaa vaikka laulu “Minä rakastan sua” Kun lapset syntyivät vaikka “Sininen uni”. Pari lapin laulua “Kotiseutu pohjolassa ja Lapin kesä” olimme muuttamassa Rajamäeltä lappiin kun juorut meitä kumpaakin iskivät molempia oikein kunnolla. Joululauluja mistä minä pidän sinne väliin. Häävalssi joka oli “Akselin ja Elinan häävalssi”. Sitten tämä Matin ja Tepon “Pidä itsestäsi huolta” ja Kirkan “Niin paljon se sattuu”
Jos voisin onnistua tässä niin laulaisin youtubeen. Katsotaan miten käy, yritän kuitenkin.
Kiitos et sain lähestyä Teitä näin kirjoituksen muodossa. Mä olen nyt intoa täynnä. Haluan vielä kiittää Vuokra-asuntojen pikkujouluja ja sitä kun menin tärkeitä papereita viemään mappiin ja löysin sieltä kopioita (3kpl) siitä facebookin kirjoituksista jotka olin itse ottanut mutta en muistanut sitä.
Tags: auttaa, kaverit, kiistelimme, kiitos, pää, papereita, pöydän, syksyllä, vaimo